torstai 31. tammikuuta 2013

Eau de toilette

Meillä on suvussa periytynyt aina sellainen hauska juttu, nimittäin tuoksujen keräily. Muistan kun olin pieni tyttö ja mummi tuoksui aina sellaiselle kunnon parfyymille, jolla pystyisi tukehduttamaan haisunäädänkin. Hän esitteli tuoksujaan aina yhtä intohimoisesti eikä pihistellyt käyttää niitä oikein pröystäillenkin isommissa juhlissa.. (Minkä muutkin sai tuta kärsiä)
Ihan pienenä luulin myös että "eau de toilette" liittyy jotenkin vessaan ja luulin niitä kalliita hajuvesiä vessanpöntön raikastajiksi ( ja mitä tuohon mummooni tulee, niistä tuoksuista se meni ihan täydestä)
Meidän äitillä on myös järjetön tuoksukokoelma, joka koostuu vanhoista tuoksuklassikoista tämän päivän uutuuksiin.
Äitin "se" tuoksu on ollut niin kauan kuin muistan Hilfigerin Tommy girl ja se tuoksu muistuttaa aina hänestä. Risteilyilläkin tuli aina ensimäiseksi juostua taxfreen kosmetiikan osaston tuoksuhyllylle hamstaamaan uutuuksia. Laukut ovat aina täynnä kymmeniä uutuushajuvesien näytteitä, eikä kukaan haissut koskaan paskalta vaikka oltaisiin rämmitty viikko metikössä mökillä. Isä käytti vahvoja Guccin tuoksuja juhlapyhinä ja kevyempiä töihinmennessään ja liiketapaamisissa. Tuoksut vaihtuivat aina tilaisuuden ja arjen mukaan, minkä vuoksi mulle on keehkeytynyt joistakin tuoksuista todella nostalgiset ja rikkaat "haju"muistot,  jokaisella nuuhkasulla tulee hyvin elävästi joku asia mieleen. Hajuvesillä on aina ollut jotenkin iso rooli meidän keskeisessä perhe-elämässä. Se tuntuu välillä olevan jopa jonkunmoista kommunikointia meidän kesken, kun tuoksusta voi päätellä mikä tilaisuus on tiedossa.

Itsellenikin on kertynyt aika paljon hajuvesiä,
ajattelin pitkään Kenzon Amorin olevan juuri "Se" tuoksu, mutta ajankuluessa täältä täältä tuoksujen sekamelskasta on vaikea löytää omaa ja uniikkia tuoksuaan, yritän olla kovin vaipumatta mainosten hajuvesiin, etten tuoksuisi samalta kuin puolet tämänikäisistä..

Tällaisia minulle on kertynyt:


1. Marc Jacobs Lola 2. Lancome Hypnôse
3. Guerlain Amor 4. Kylie Minogue Showtime

5. Suosikki: Gucci Guilty 6. Gucci Gucci kausituoksu

7. Christinan Aguilera By night 8. Amway Anticipate intense
9. Kenneth Cole Black 10.  Kestosuosikeissa: Love potion

11. Lancome Magnifique 12. Escada Magnetism

13. Beyonce Heat pulse 14. Beyonce Heat

Kesätuoksuina 15. Monoi de Tahiti* 16. Bali Bliss



*Aivan mahtava kesätuoksu, joka tuoksuu Hawaijille, rusketukselle ja kesälle!

Tästä puuttuvat vielä Kenzon lähes tyhjä (tai no tyhjä) tuoksu, Guerlain, Britneyn-curious, Burberryn beat (joka oli myös pitkään lemppari), Celine Dionin, Calvin kleinin ja Tommy hilfigerin tuoksut ja se yks minkä nimeä en koskaan muista, ne ovat tiellä tietämättömillä, todennäköisesti äiti on jöllinyt. Yleensä joka laukussa tuntuu olevan yks hajuvesi, aina kun vaihtaa laukkua sieltä löytyy yksi niistä kadonneista :D


Mutta kertokaas teidän omista hajuvesistä, mikä on ehdoton lempparinne? 
Entä liittyykö siihen mitään tarinaa?
Ite en ole löytänyt vielä sitä oikeaa, vaikka kivoja tuoksuja toki on :)

I love my fakefur thing

Vedin eilen kunnon vatsalihasrääkin pitkän tauon jälkeen ja voin kertoa, että nyt on paikat kipeänä! Ei parane paljoa nauraakaan, kun tuntuu mahassa :D  Ainiin, sain tänään eräältä myyjältä Beyoncen täyden hajuveden ja suihkugeelin, olin todella yllättynyt ja iloinen tästä! Hän oli suunnitellut antavansa setin minulle, kun kerroin joskus pitäväni tuosta tuoksusta. Myyjä otti kohdallani kauniin pussin ja antoi käteen, änkytin siinä vaan jotain että "mi-mi-minulleko? oikeasti??" 
"juu-juu, se on sinulle."
Olin tosi otettu.
Kiitos <3

 Sain joskus tuota tuoksua poikaystävältä, se on hyväntuoksuista :) Ostin myös uutta bb-voidetta, kun oli tarjouksessa, vaikka päätin etten osta enää Garnierin omaa bb-tä kun edellinen light-sävy meni naamalla ihan kellertäväksi! Onko muilla kokemusta tästä? Ehkä mun iho on sit jotenkin hapan tai jotain, kun sillain reagoi mun ihoon. Hapannaama :D
Nyt minulla on tuota medium-sävyä eli sitä astetta tummempaa, en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta toivotaan että se sopisi tällä kertaa paremmin, kun solariumin rusketuskin on alkanut purra! Ajattelin mennä vielä ehkä kerran ja pitää sitten taas vähän taukoa solkusta. 

Alempana kuvia eilen hehkuttamastani tekoturkiskauluksesta, se ihan järjettömän ihana! Helmikorvakorujen kanssa tulee ihan mielettömän fiini ja naisellinen olo.
Eilen ostamani korut ovat olleet tänään myös käytössä, alempana päivän asua. :) 

Myöhemmin ajattelin tehdä postauksen hajuvesistä, mitä on kertynyt aikalailla!




 
  Mitäs tykkäsitte karvaturrista kaulassani?
Palaillaan! :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Silvery Love!

Heipsan!

Olin ystävälläni Hansmurulla jälleen pyjamapartyissa, se oli yhtä hulluttelua ja nauramista ja jos nauru pidentää ikää, ette pääse minusta ainakaan vähään aikaan eroon, taisi väsymyksellä olla osansa kun ei kukaan oikeasti voi nauraa niin tyhmille jutuille.
 Tein eilen kurkkunaamion ja kävin rentoutumassa suihkussa tulikuuman veden alla tuoksuvien kynttilöiden valon kajossa...
(Koska Hansulla oli palanu lamppu.)
Sillä daamilla on niin paljon erilaisia ihania ja hyväntuoksuisia suihkugeelejä ja kylpyjuttuja, että siellä saa oikeasti olla tovin kun ei vaan osaa päättää mitä käyttäisi. Välillä saatan käyttää siellä kahta suihkugeeliä ja sekoittaa niitä yhteen ;D
Herättiin aamulla aikaisin, Hansu oli sen verran hullu että heräsi jo puoli seitsemältä. (Ja vielä vapaapäivänä, mistä näitä hulluja sikiää)
Heräsin 1,5 tuntia myöhemmin kahvin tuoksuun ja kömmin sängystä aamupalalle ja kupposelle.

Käytiin kaupungilla kiertelemässä ja etsimässä valkoista tavallista neuletta kaupoista. Ei sellaista pörröistä, vaan ihan jostan peruslangasta tehtyä. Ei löytynyt mistään!  Lindexistä löysin hopean värisiä koruja alennuksesta ja ihastuin yhteen hirmuisen paljon, arvaatteko mihin näistä?






 Korut olivat alennuksessa -70% ja  maksoivat yhteensä n.7 euroa. :)


Aamupuuro ja aamulehti ;) Näin on hyvä aloittaa päivä!




Hitto. Painoin jotain nappia ja nyt meni n\pp\imet sekasin. Miten m' saan ton n'pp'imist;n normaaliks__

tiistai 29. tammikuuta 2013

Ostin ison mustan viisarikellon..

A hola! Ciao! Mau!

Käytiin aamulla kirpparilla mistä löysin heti alkuun kaksi etsimääni asiaa:
-Paksu ja pörröinen tekoturkis kauluri 3€ *check
-Kahvia, joka ei ole kahvinkeittimessä 6 tuntia seissyttä pannukahvia *check

 Päivä pelastettu. Kaulurin näette toiminnassa jo varmasti huomenna! Kahvista en tiedä, ellei ulos jättämääni kahvikuppiin ole jo muuttanut kokonainen sivilisaatio asumaan.

Muuten päivä on sujunut leppoisasti, illalla menen moikkaamaan ystävää ja tekemään blogiyhteistyöjuttuja.
Meillä tulee Samulin kanssa puoli vuotta ensi perjantaina täyteen ja ostin hänelle kellon, kun hän kuulema tarvitsi sellaista. No.
Jälkeenpäin* ( *D'OH DUMB ei pitäisi koskaan kysyä mitään jälkeenpäin) kyselin minkälaista hän etsi ja tietenkin vastauksena tuli sellainen digitaalinäytöllä oleva. Ei viisareita, pitää olla digitaalinen näyttö ja mielellään ohut, että voi intissä käyttää ja olla minuutilleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voitte arvata minkälaisen ehdin jo ostamaan -.-'

Mistä sellaisia digikelloja saa suht edulliseen hintaan? Joku isompi lähikauppa kuten Prisma tai joku olisi paras, ettei tarvitsisi kultaliikkeeseen lähteä tuhlaamaan viimoisia centtejä.



Daily outfit from dreams

maanantai 28. tammikuuta 2013

Ostosvinkkiä ja kuulumisia

Heips!

Huhhuh, palelin yöllä kamalasti, piti hakea kollarit päälle, toinen peitto ja koirakin kainaloon, että sain nukuttua niiltä vilunväristyksiltä. Aamulla päätä jomotti ihan perkuleesti ja on vieläkin jotenkin vähän väsähtänyt olo. Ihan kuin jotain myötätunto krapulaa luettuani eilisiä facebookstatuksia sunnuntain kamalista krapuloista ja liskojen öistä. Purrrrrrrrrrrrrrrrr.......... Mulla on tipaton tammikuu, ehkä helmi- ja maaliskuukin, koska olen haastanut itseni pitämään hauskaa ihan selvinpäin. Ja hauskaa on ollutkin! Ajatus pelaa ja sitä huomaa sellaisia asioita, joihin ei ennen ole kiinnittänyt huomiota. Elämä on taas niin ihanaa, että ai ai. Ja vielä ihanampaa sitten kun on palkkapäivä ja kulta kotona!
Tämä viikko on täynnä töitä paitsi viikonloppuna on luvassa hemmottelua puolivuotispäivän kunniaksi. :) En malta odottaa, haluan keksiä jotakin ihanaa ja ikimuistoista!!
(eli jotain ällöromanttista, joka todennäköisesti menee puihin, i know for sure)


   





//Paita ja korut:H&M, housut: Gina tricot//

     

Lindexin ihana laukku oli alennuksessa.
Mirablingiltä yhteistyössä aikoinaan saadut kuoret tulivat taas käyttöön :)
   
 
Uusi pipo. Ihana.


 Tein tänään Oriflamen tilauksen pitkästä aikaa, edustan ja toimitan kyseisen yrityksen tuotteita ja hoksasin saamistani esitteistä (joihin voisin vähän enemmän kiinnittää huomiota...) että siellä on hiustenkiharrussetti rautoineen ja muotoilutuotteineen rajoitetun ajan eli viimeiseen päivään torstaihin vain 19,90€!
Oikea hinta on 62,50€!

 Settiin kuuluu keraaminen Hair curler-kiharrin, hiustenselvitysharja, Stylin heat protection- lämpösuoja, Stylin super style- viimeistelykiinne, kiiltoshampoo ja kiiltohoitoaine. Ehdin juuri eräs päivä päivitellä että tarvitsisin kihartimen ja nyt kokonainen kiharrussetti pomppasi esille kukkarolle sopivaan hintaan. Yay! :)

Näkemisiin! :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Romance at the garden

i think i've seen a heaven

Heipsan!

Viikonloppu on mennyt todella rauhallisissa merkeissä poikaystäväni kanssa ja nautittiin toistemme seurasta ihan vaan kotosalla.  Tehtiin yhdessä hyvää ruokaa, nukuttiin pitkään, herkuteltiin, käytiin ulkona haukkaamassa happea koiran kanssa. Samulin vanhemmillakin käytiin syömässä, mikä olikin aika hulvaton reissu. Saattaa naapureita huvittaa ja vanhempia hävettää ;) (pojasta puhumattakaan)
Ihanaa. En ole nauranut pitkiin aikoihin niin vilpittömästi ja makeasti kuin näinä päivinä! Aivot on ihan nollaantuneet. Hymyilyttää kun mietinkin kulunutta viikonloppua.
Tänään meidän piti mennä uimahalliin uimaan, mutta aika meni niin äkkiä kaiken touhuamisen merkeissä, ettei enää ehtinyt. Kuvia ei juuri tullut otettua, koska muistikortti on jäänyt töihin eikä kukaan nyt halua nähdä raihnaisia kuvia pieruverkkareissa makoilevasta pariskunnasta (tai no jos joku saisi siitä inspistä ensiviikon pukeutumiseen, ei tarvitse kuin pölliä poikaystävän vanhat nuhjuiset kollarit jalkaan ja jättää tukka harjaamatta.Voilâ!)
 Arki oli niin ihanaa ja leppoisaa, että viikonloppu hurahti vain silmissä ja nyt sotilas onkin jo matkalla takaisin.
Ihan kuin olisin silmiäni myöten rakastunut uudestaan, olo on kuin pilvenhattaralla.
Nyt aion hillitä rakkaudennälkääni herkuttelemalla mustikka-mascarbonejäätelöä, jogurttia+muromysliä ja katsoa katsomatta jääneet Putous-jaksot netistä!




Rauhallista sunnuntaita kaikille!

P.S Arvonnan voittaja on Jaddsmi, onnea ja pientä piristystä sinulle :)