keskiviikko 22. elokuuta 2012

Once is enough

Rakkaat lukijaiset :)

Yritän juuri sitruunapullan, kahvin ja kirjoittelun voimin palautua tästä hektisestä, mutta kumminkin kivasti kuluneesta viikosta. Ollaan vietetty paljon aikaa ystävien kanssa ja vihdoin saatu Karisman kirpparillekin pöytä täytettyä monien kuukausien puheiden jälkeen! Kaikki on tongittu ylösalaisin kellaria myöten, että saisi vähän hengittää tuon tavaranpaljouden keskellä jokainen meistä. Töiden ohella ollaan tehty yhtä projektia ystäväni kanssa, mutta tuosta myöhemmin kun asia on vielä ajankohtaisempi! Pennutkin ovat kasvaneet hurjaa vauhtia, eivätkä ne meinaa pysyä enää kopassaan, maailma on niin iso ja ihmeellinen, että on pakko päästä katsomaan (tai no, eihän näillä ole silmätkään vielä auki..) 
Rakkauselämäkin tuntuu olevan plussan puolella ja oikeastaan olen saanut lähes kaikki asiat jotenkuten painolleen tuon eron jälkeen, vaikkei voimia tuntunut olevan edes työssäkäymiseen saatika bloggaamiseen.. En tiedä, kuka on rukoukseni kuullut, ihan kun mulla olisi ollut oma suojelusenkeli vahtimassa ja pitelemässä kiinni. 
En kadu päivääkään, että lähdin pois entisestä elämästäni vaikka siirtymäriitti oli astetta rankempi kokemus ja luulin yhdessä vaiheessa oikeasti kuolevani siihen henkiseen kipuun, minkä kaipuu tuotti. Nyt osaan jopa jo vähän hymyilläkin menneelle, enkä takerru pelkkiin katkeriin muistoihin. :) Elämä on täynnä uusia ovia ja yritän avata niistä mahdollisimman monen! Ajatus uudesta ammatista kutkuttaa kokoajan kovemmin ja olen vähän tsuumaillutkin, mitä koulutustarjontaa täällä ja lähialueilta löytyykään!
Muistakaa kaikki tämä, mistä on tullut ehdottomasti yksi lempisanonnoistani:

"You live only once, 
but when you do it right, 
once is enough." 
- Mae West




Ollaan puuhailtu kaikennäköistä kuten käyty paljon tsemppaamassa kaveria Ojamolla, joka avasi ihkaoman Pubinsa! Ollaan hirmu ylpeitä ja innostuneita kyseisestä paikasta ja on tullut tavaksi käydä välillä kahvittelemassa ja oluellakin siellä. Tuota kunnianhimoa ja työmoraalia on ihailtavaa!

Kävin toissapäivänä Hansmurulla töissä ja hän loihti upean vuohenjuustosalaatti-elämyksen mulle. Se oli hyvää! Pakenin paikalta golfaripopulaation saavuttua paikalle kierroksen jälkeen. En välitä golfista enkä varsinkaan golfaajista, nimittäin kahdessa golfpaikassa työskennellessäni tuli selväksi, ettei tämä porukka suurimmaksi osaksi ole sieltä fiksuimmasta päästä, en tosin yleistä. Isot rahvaat miehet haluaa juoda mehutrippinsä viinilaseista ja naiset haluaa uuden vessapaperirullan jos se on vedetty niin pitkälle, että ulottuu paperi ulottuu maahan. -.-' Osalle pitää mennä laittamaan ruoka buffetista lautasellekin. Joku valittaa kukkakaalikeiton mausta, vaikkei pidä kukkakaalista yhtään. Älyhoi.! Hansu veti mulle steppishown ruoan ohella, koko paketti silkasta rakkaudesta! <3






  
                         Eläkää hyvin, unelmoikaa helvetisti ja toteuttakaa niitä yksi askel kerrallaan.. :)
                                                                        thats my thought

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥