Hellurei hölkynkölkyn!
Aikani kuluksi väkersin kahviövereissäni kädet täristen uutta blogia, mutta mulle tuli huonokarma-fiilis, että uhrasin joskus niin paljon aikaa tälle versiolle täällä, joten voisin nyt käydä ainakin kurkkaamassa meiningin. Onks siellä kettään enää?!
Pitkän aikaa mulla on ollut tunne, että kaipaan jotain sisältöä elämälleni; tiedän, kuulostaa varmaan tosi säälittävältä jos netissä paskankirjoittelu täyttää sitä aukkoa:D Mutta rehellisyyden nimissä kaipaan omaa pikku säätämistä, tuhertamista ja juttuja minkä vuoksi tämä blogihomma hyppäsi jostain kiljuen mieleeni, että NYT! Nyt on hyvä sauma!
Vanha kamerani, jonka ostin tätä touhua varten oli silloin aikoinaan viimeisen päälle senaikainen vehje kuvaamiseen, mutta ei hitto; kyllä nämä luurit on sen verran kehittyneitä kameroineen nykypäivänä, että kokeilen tällä iphonella saada jotain eloa kuvien muodossa tänne. Myönnän, olen hukannut kameran laturin jonnekin ja mun varasto räjähtää kadulle, jos menen penkomaan sinne. Viimeksi työnsin jalalla tavaraa sisään, että sain oven paiskattua kiinni, joten jätän laturin etsimisen jollekin muulle päivälle, kunhan olen ensin meditoinut kaksi tuntia, tehnyt hengitysharjoituksia ja valmistautunut siihen paskan määrään mikä putoaa mun päälle kun avaan oven.
Mä olen melkoisen pihalla nykyaikaisesta bloggailusta, joten jätän stressin heti täydellisyyden tavoittelusta vessanpönttöön ja teen vaan vanhalla näppituntumalla tätä ja kirjoittelen milloin mistäkin epäolennaisesta ja elämästäni Bridget Alexandra Jonesina.
Kaksi vuotta mennyt about viimeisestä kirjoituksesta, joten mistähän aloittaisin.
Työskentelen edelleen kahvila-alalla, Robi-koira on hengissä, olen pääsyt kolmenkympin kriisistä yli ja nyt haaveilen seuraavasta reissusta ulkomaille. Olen yhtä ADHD kuin aina ennenkin, kahviaddikti, viha-rakkaussuhteen omaava salia kohtaan; olen nyt onnistunut käymään jokusen aikaa säännöllisesti kuitenkin siellä- kiitos aktiivikellon josta mulle on tullut pakkomielle. Tavoitekalorit ja askeleet on vaan saatava täyteen ja OCD-kohtaus iski eilen kun 100 askelta puuttui tavoitteesta, joten jäin tamppaamaan paikalleni sängyn viereen yöpaita päällä puoliunessa kun olin jo nukahtanut sohvalle. Olin varmaan aika hauskannäköinen retuli :D
Mutta anyway.
Jos kaikki lukijaiset ovat kaikonneen tämän megatauon aikana, niin ymmärrän! Mutta jos siellä joku vielä on niin huua Hep! Mulle tuli outo fläsäri siitä kuinka onnellinen kirkulainen olin kun sain ensimäisen lukijan kommentin aloittaessani tän hommelin miljoonavuotta sitten.
Hauskaa torstaita kaikille, mun on pakko duunata vielä yks kotisivuhommeli loppuun ja lähtee lenkille koiran kanssa.
Adios Amigos
