maanantai 16. tammikuuta 2017

Yöllinen puhelu 112


Taisin soittaa elämäni ensimäisen hätäpuhelun viime yönä. Tapani mukaan katselin netflixiä ennen nukkumaan menoa ja yhtäkkiä siinä sohvalla maatessani kumma paine tuntui pään sisällä ja kummallinen olo valtasi mielen. Kelasin, että ehkä mulla on vielä rapsakka olo viikonlopun jäljiltä ja menin nukkumaan sen enempää pohtimatta.
Heräsin kuitenkin yöllä niin kovaan pääkipuun, että meinasin oksentaa. Nousin ylös ja huomasin että oikea käteni, jalkani ja kasvoni ovat ihan tunnottomat ja roikkuivat siinä kehon mukana kuin ylimääräiset lihaskimpaleet. Jumalauta sain sätkyn ja yritin siinä aikani liikutella kaikki raajoja, mutta tunto ei siitä huolimatta palannut. Herätin ukon ja hän nousi heti ylös, koitti rauhoitella, keittää teetä ym. keskellä yötä mulle, että rauhoittuisin mutta en mä siinä itkun keskellä voinut oikein keskittyä mihinkään.
Mä olin niin varma, että se on menoa nyt, että pakko soittaa hätäkeskukseen. Kun "hymyilin", niin toinen puoli huulistani roikkui. Ambulanssi tuli todella nopeasti ja mittasi verenpaineet, verikokeen ym. ym. ym. Rauhotuin siinä ammattilaisihmisten luona ja pulssi tasaantui, se oli lyönyt tosi kovin.
Ensihoitajat olivat sitten sitä mieltä, että mulla oli migreenikohtaus ja sain siinä ohella paniikkikohtauksen.
Hyi helvetti. Otin vahvaa särkylääkettä ja valvoin sen verran, että äiti tuli mun seuraksi kun ukko lähti töihin siinä aamuvuoroon. En uskaltanut nukkua, kun piti vahtia että helpottaako olo kipulääkkeiden voimalla. Luojan kiitos, helpotti tässä aamu yhdentoista aikoihin. En ole varmaan ikinä hätääntynyt niin kovin kuin viime yönä. Ihan puistattaa perkele. Pää tuntuu tosin vieläkin ihan helistimeltä ja veto on poissa.

Mulla on ennenkin ollut migreenikohtauksia, mutta ei eivät kyllä vedä vertoja tälle viimeöiselle. Vai nostiko paniikkikohtaus siinä ohella oireet maksimilevelille? Olin niin varma, että mulla katkesi verisuoni päästä rilluttelun takia ja siinä rukoilin ja ulisin mielessäni, etten ikinä enää dokaa vaan urheilen ja syön vaan salaattia ja kurkkua ja vedän vähemmän röökiä ja liityn jutan fitfarmiin ja omistan elämäni sille.
Nyt ehkä naurattaa, mutta yöllä mä olin niin tosissani :D


Jotain kivaakin kyllä tehtiin viikonloppuna.
Käytiin lauantaina frebujen kanssa myös Heurekassa varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Oltiin vähän pettyneitä kun lapsia kuhisi niin paljon, ettei missään mahtunut olla saatika päässyt tutkailemaan keksintöjä ym. Mä oikeasti muistin, että se koko paikka olisi ollut ihan huisin siisti aikoinaan. Oltiin kuitenkin ehkä vain puoli tuntia siellä ja tuumattiin, että Jumbokin kuulostaa nyt kutsuvammalta ajatukselta ja käytiin siellä pyörimässä iltaan saakka. Bongattiin ihan mahtava fiftari-tyylinen ravintola, missä oli pakko käydä syömässä! Rakastuin noihin pahviautoihin ja tämmönen liekkiauto saikin ruhtinaan paikan lasivitriinissä. Ravintola tehty 10+, tosin hampparit oli kuivia. Mut tosi kiva ja käymisen arvoinen mesta!


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Pieni hetki koneella


Huomenta! Mitäs kuuluu?
Tää tyttönen sit meni ja muutti landelle noin kolme kuukautta sitten. Kotiutuminen on kieltämättä ollut myös rankkaa, sillä enää lämmin kylpyhuone tai vesi eivät ole itsestäänselvyys. Iso ja vanha talo vie hirveästi aikaa ja voimia kunnossapitämisen vuoksi varsinkin näin talvella lämmityksineen. Ensimäinen homma mitä teen töistä päästessäni on vähintään kahden tulisijan lämmitys ja vahtiminen siinä ohella. Kaikenlaista hommaa löytyy kokoajan. Suihkuun mentäessä pitää olla rautaiset hermot sillä erillään oleva betonibunkkeri 20 asteen pakkasessa on sama kun menisit pakastinkaappiin alasti. Jos totta puhutaan, niin en tiedä onko tämä mun juttu sillä kaikki tuo talon viemä aika näkyy mulla oman ajan puutteena, mikä on suurin minua vaivaava tekijä. Blogia on vaikea pitää yllä, kavereita nähdä ja varsinkaan pitää itsestä huolta, kun niinä hetkinä jotka saisit itsellesi päätät vaan levätä töiden ohella. 

Mä otinkin tavoitteeksi nyt repiä omaa aikaa itselleni. Olen käynyt jälleen salilla nollaamassa päätä, keskittynyt ruokavalioon ja tehnyt omia kauneudenhoitorutiineita, jotka ovat jääneet. Tänään ystäväni vääntää mulle ripsipidennykset ja ajattelin mennä makoilemaan solkkuun. Uutta autoa pitäisi ehtiä tsekkailla myös, sillä pakkaset teki tenät ja mulla kärähti joku ohjainlaite autosta, mikä on hirmukallis korjata. Tuttu tulee onneksi vielä tsekkailemaan, onko mitään tehtävissä enää ja jos on, niin onko se enää kannattavaa. Hiton bemarit.

Viikonloppuna Heurekassa on jokin tapahtuma ja mennään tyttöporukalla käymään siellä pienen krapulaisen aivopierun seurauksena ja siitä lasilliselle. Ai, että mä kaipaan sitä just nyt. 
Hirmu ikävä ollut kaikkia ja kaikkea tuttua.

Anyways.. Mites teijän 2017 lähti käyntiin?

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Hitto tätä stressiä

Pää on ihan pyörällä kaikesta muuttohässäkästä, paperihommista, vuokratakuu&vakuutusasioista, työnmäärästä, tulevista remonttiasioista, tavarat on siellä täällä, enkä löydä edes puhtaita sukkia saatika suoristusrautaa Äääääääääääääääää!!  Sekoon kohta. Ja ennen kaikkea, mikä tässä eniten heittää vettä myllyyn on jatkuvasti äärimmäisyyksiin heittelevä mielialani. Vanhaa asuntoa tyhjennellessä voin alkaa ihan yhtäkkiä parkumaan täyttä kurkkua ja tuntuu etten tahdo tai edes pysty muuttamaan kodistani pois ja jättämään taakseni kaikkia niitä muistoja ja asioita kotini ympärillä. Tuntuu siltä että koko sydämeni särkyy ja alan pian epäilemään miksi edes olen tekemässä tätä. Ihan friikki olo. Tää ottaa jotenkin kovin tunteisiin mulla. Olen juuri nyt havittelemassa yhtä suurinta tavoitteistani ja haaveistani ja sydän tuntuu pistävän vastaan. En ymmärrä miksi.
Eilen kävin viimeistä kertaa suihkussa vanhalla asunnolla, kun pesutarvikkeet olivat siellä. Istuin kylppärin lattialla ja tuijottelin haljennutta laattaa lattian rajassa, muistan kuin hajotin sen silloin vahingossa vuosia sitten. Ja miten niin paruin ja se vitutti mua. Jotenkin sitä havannoi kaikkea eri  tavoin nyt kun tietää, että uusi sivu on kääntymässä elämässä. Mun on pakko myöntää, että pelottaa.
Tämä on ihan älytöntä ryöpytystä  ja oon henkisesti jotenkin tosi väsynyt. Toisaalta oon tehny hirmusesti töitä ja mulla on ollu 3 vapaapäivää kolmen viikon aikana ja kaikki vapaa-aika menee muuttohässäköihin ym. Huomaan, että alkaa olla vähän ärtynyt eikä motoriikkakaan tunnu pelittävän hyvin, kun kokoajan pudotan käsistäni tavaroita tai törmäilen seiniin. Hitto aikamoista ryöpytystä, kaikki samaan aikaan. AINA!

Oltiin eilen perheen kesken vähän viettämässä laatuaikaa Happy Joessa. Juotiin oluet ja syötiin hyvät pöperöt. Tuntu tosi hyvältä saada ajatuksia vähän pois kaikesta tästä myllerryksestä, tarvitsisin oikeasti vähän omaa aikaa nyt, mutta en vaan pysty repimään sitä tällä hetkellä mistään.
Käytiin muuten myös I love me- messuilla tyttöjen kanssa, mutta ei ehditty millään pyöriä kaikkea läpi puolessatoista tunnissa. Aika meni niin äkkiä, kun piti pyörähtää ikeassakin synttäritarjoukset katsastamassa ja olin aamulla töissä. Löysin onneksi tosi hyvän contour- ja luomiväripaletin, mistä oon tosi happy. 
Yks jännä juttu siel oli meinaa Victorian secret-kojussa. Tää hintaharakka näki heti, että ne tuoksut oli kalliiimpia, mitä Suomesta saa vaikka pitäis olla tyyliin messutarjoukset :D

Tykkään näistä ihan simona!!


tiistai 18. lokakuuta 2016

Hei hei, mitä sulle kuuluu?

Hellou.
Mä olen ollut hemmetin kiiruskainen, sillä oon toteuttamassa para-aikaa yhtä suurinta haavettani. Ja tämä ei ole ihan mikä tahansa haave, vaan semmonen haave mikä on kulkenut mun korvien välissä ainakin 20 vuotta. Kaikki tuntuu tapahtuvan niin äkkiä, etten pysy oikein perässä, mutta nyt hiljennyin hetkeksi istumaan tähän ja fundeeraamaan. Oikeastaan kaikki mitä on tämän vuoden sisällä tapahtunutkin, on vienyt minua oikeaan suuntaan ja olen saavuttanut elämässäni lyhyen ajan aikana enemmän kuin ikinä ennen.
Ja tiedättekö sen tunteen, kun... Asiat alkaa vaan loksahdella paikalleen vaikka ennen tuntuu että koko maailma pisti vastaan, kun olet yrittänyt kaikin voimin saavuttaa jotain? Oon hiton kiitollinen, että elämä alkaa pikku hiljaa helpottaa kaiken sen pahan, epäonnistumisien ja vastoinkäymisien jälkeen. Pystyy hengittämään niinku oikeasti.Tein aika hurjia juttuja omalla mittapuullani, kuten että tapasin faijan 7 vuoden jälkeen, uskaltauduin lähteä maailmalle ja kohtasin suurimman pelkoni eli lentokoneet mitä välttelin 27 vuotta ja nyt vielä toteutan yhden suurimmista haaveistani:
Muutan ihan oikeasti omakotitaloon keskelle landea ilman naapurin häivääkään.
Minä kaupunkilaistyttö.


Jos minua ei yhtään paremmin tunne, musta voisi saada sellaisen kuvan etten viihdy landella hevosenpaskanhajussa, mutta itseasiassa olen aina ollut pieni tallityttö joka ei halunnut viettää viikonloppuja betonin keskellä cooleissa porukoissa, vaan tallilla. Oon aina ollut luonnonläheinen, vähän jopa erakoitunutkin. Tuun itseasiassa varmaan paremmin eläinten kanssa toimeen kuin ihmisten. Tai ainakin se tuntuu luontevammalta, ihmisten kanssa joutuu miettii liikaa mitä puhuu. Eläinten vieressä voi piereskelläki vapaasti, eikä tartte yhtään jäädä miettimään että tuliko liian vahva tuhnu. Ja tuoksuista puheenollen; parhaat tuoksut, mitä maa päällään kantaa on vanha puusauna, jonka löylyvedessä on koivunlehtiä. Tai vasta-ajettu nurmikko. Tai mopopoikinen katkunen noenhaju. Vielä paremmalta tuoksuu inttimiehet, jotka on rymynny metässä. Ja nyt tää meni ihan pointin ohi, mut kuiteski. Minusta parhaat asiat maanpäällä on niitä kaikkein tavallisimpia asioita, semmosia mitä on mahdollista kenen tahansa kokea kun ymmärtää vaan huomioida ne.

Pääsen muuttamaan jo parin viikon sisällä ja mulla on jonkunlainen (ehkä pelottavakin) rauha kaiken tämän muuttohässäkän ja sekasorron keskellä. Viime yönäkin menin nukkumaan sänkyyn kaikkien vaatekassien ym. väliin ja nukahdin levollisena sinne ja heräsin aamulla töihin. Ihan kuin olisi jotenkin valaistunut kaikkien näiden kokemusten jälkeen, en osaa oikein selittää.
Ehkä sitten kun kaikki tasaantuu, on helpompi ajatuksella muutenkin kirjoitella tänne, tää tuntuu vähän semmoselta pintaliitelyltä nyt ja ajatukset karkailee kokoajan.

Bongasin tosi kivat räpsyripset cittarista. Tommoset tuuheat, pitkät ja näyttävät just sillain semisopivasti. Näillä oli hintaa 5,90€ ja musta tosi kivat kaikinpuolin. Huomasin, että näissä oli jotkut omat liimat valmiina kiinni, mutta revin ne pois varovasti. Omalla liimallakin pysyvät tosi hyvin kiinni ja näitä varmaan jatkossa ostankin niiden kalliiden ylure-ripsien tilalla.




 Mut mitäs mullistavaa teille kuuluu? Kaikki hyvin?

torstai 6. lokakuuta 2016

Mocha latte


Olen käyttänyt niin kauan kuin muistan Cliniquen tiettyä kolmiosaista luomivärisettiä ja mun elämä tuhoutui siinä samalla kun pudotin sen lattialle ja se särkyi. Olin itseasiassa niin riippuvainen siitä, että keräsin murut lattialta takaisin lootaan ja käytin nekin pois. Harmikseni en ole vain törmännyt missään enään kyseiseen trioon ja olin jo luopunut toivosta. Käytän niin vähän luomiväriä muutenkin ja nyt kun en tuotakaan enää löydä mistään niin haistakaa paska sitten koko maailma ..muminaa
Olin kuitenkin eräs päivä kaverillani ja kahvin lomassa otin Avonin kuvaston siitä pöydältä ja aloin selailemaan. Bongasin sieltä lähes identtisen setin kuin tämä minun rakas Cliniquen settini.

Tämä on siis Avonin Truecolor-luomivärikvartetti ja sävy mocha latte. Kuvat on täältä
Mä voin elää jälleen!!


tiistai 4. lokakuuta 2016

Calvin klein hypetys ja rehellinen mielipide

Nonni. Anteeksny ihan kamalasti alkuun näistä vilauttelu kuvista. Kelasin, että uskallan laittaa nämä sillä kiksejä näistä ei varmaan kukaan ainakaan saa :D Anyways, tämä kaikkien hehkuttama Calvin Kleinin setti on nyt ollut lyhyessä kokeilussa ja muuten ihan syystä. Kävin ostamassa setin mustana Helsingistä Calvin kleinin liikkeestä.

Ja nyt se ihan rehellinen mielipide kaikesta somehypetyksestä huolimatta. Nämähän ovat tosi kivannäköisiä muuten, mutta minusta hiton epäkäytännölliset. 
Ensinäkin pienikin tuulenvire niin sulla on pitkät päällä eikä tämmöset ohuet urheilurintsikoiden tapaiset piilota sitä yhtään vaan saat töllätä jatkuvaa virnuilua suunnasta jos toisesta. Toiseksi nämä eivät tue rintoja ollenkaan, varsinkaan jos tissit muistuttaa jo entuudeestaan roikkuvia teepusseja. Mulla tuli käytöstä aina selkä kipeäksi.  
Väärää kokoa en usko ostaneeni sillä Helsingin Calvin Kleinin liikkeessä kysyin apua myyjältä koon valitsemisessa. 
Toinen iso pettymys oli hinta-laatusuhde. Rintsikoista lähti hyvin pian jousto ja kangas meni veltoksi. Toisin sanoen olkaimet löystyivät eikä minulla ole näitä enää ollenkaan käytössä, sillä ne eivät tue enää ollenkaan verrattuna siihen kun ensimäisen kerran sovitin niitä. Stringit alkoivat nukkaantua takamuksen yläpäästä hyvin pian, vaikka käyttökertoja ei ehtinyt paljoa tulla. Väitän, että mun joskus Seppälän alemyynnistä ostetut sarjatuotantopikkarit ja rintsikat kestää vähintään 30 kertaisena sen mitä nämä merkkituotteet.

Not worth it






I made it!


Heipkukkuu! 
Mulla on ihan hirmuisesti postattavaa ja kerrottavaa, mutta aloitellaan tästä huikeimmasta jutusta... Mä kohtasin viime viikolla pahimman pelkoni eli LENTOPELKONI!

Lennettiin tiistaina Pariisiin semmoisella kahden päivän varoitusajalla, ettei siinä ehtinyt hirveästi miettimään edes. 
( Ja kyllä muuten ehti, ehdin miettiä testamentit ja tyyliin hyvästellä perheeni viimeistä kertaa ennen lähtöä, olin NIIN RAUKKA! )

Olen joskus täälläkin maininnut tästä pelostani. Olen tosiaan vältellyt 27 vuotta lentokoneita kuin ruttoa ihan vaan järkyttävän lentopelon vuoksi, mutta nyt vasta pystyin kohtaamaan sen silmästä silmään itku kurkussa, naama kalpeana ja pelonsekaisin tuntein. Hauskinta koko hommassa on se että mä oikeasti diggasin lentää!  Kaikki pelko, paniikki ja ahdistus minkä olin ehtinyt kahdessä päivässä maximoida järjettömiin lukemiin katosi heti lentokoneen lähtiessä taivaalle.  Tää fiilis on niin uskomaton, etten osaa kuvailla. Se on semmonen fiilis, kun odottelet 98% varmuudella kuolemaa ja sitten selviätkin, nautitkin jopa siitä. 
Ihan kuin olis valaistunut, syntynyt uudestaan ja kohdannut luojan tai vastaavaa, tää fiilis on niin epätodellisen siisti. 
Toisin sanoen olin jo hyväksynyt itselleni sen tosiasian, että pysyttelen Suomessa koko elämäni, sillä en vaan pysty menemään peltipurkkiin joka lentää 6000 metrin korkeudessa ja kopsahtaa sieltä alas kallioon juuri silloin kun minä sinne uskaltaudun. Sitten minä masokisti vielä pidänkin siitä. Kaikki ne reissut mitkä jätin väliin ja ihan turhaan. Voisin lyödä itseäni naamaan.

Yövyttiin Pariisin Clichy-osassa ja rakastuin tohon kaupunkiin täysin vaikka kaikella on aina varjopuolensakin. Sotilaita aseineen kovat piipussa ja tiukentuneet turvatoimet varsinkin nähtävyyksien läheisyydessä muistuttivat siitä, että Ranskassa on yhä hälytystila terrori-iskujen jäljiltä. Käytiin kyllä niissä hienoimmissa nähtävyyksissä ja vannon etten ole ikinä kävellyt neljän päivän sisällä niin paljon kuin nyt. Varmaan 30km per päivä!! Kaikesta huolimatta reissu sujui upeasti, oli hauskaa, ongelmilta vältyttiin, tapasin aivan mahtavia ihmisiä ja Pariisi.. se vei sydämeni ihan for real ja siitä mestasta tulee ainakin minulle semmonen ikoni ja muistutus siitä miten voi ylittää itsensä.



Tää on ihan pakko lisätä. Mun turvavarustukset, kun astuin ekaa kertaa koneeseen eli parit konjakit ja oksennuspussi.  Lentoemäntä antoi ilmaseksi ennen kuin koko lento edes lähti, olin sen verran kalpea naamastani kun koneeseen astuin :D
Tältä näyttää kaupunki tai osa sitä Eiffel-tornista katsottuna! Liput maksoi 17€, että pääsi hissillä ylös, portailla mentäessä 8€.
Täällä alhaalla tornin juurella oli katumyyjiä riesaksi asti. Isossa ledi- kyltissä tornin edessä varoitetaankin ostamasta mitään noilta kaupustelijoilta oman turvallisuutensa vuoksi.
Meidän partsin näkymät aamukahvilla. Ranskalaiset ei tajua yhtään kahvia "suomityyliin" eli kylmää maitoa mustaan kahvin joukkoon kunnes se vaalenee ja jäähtyy tarpeeksi. Menin junttina pyytämään kahvini niin ja sain epämääräiset mulkoilut hihittelyn kera tarjoilijalta. Meijän emäntäkin kysyi otanko pienen vai ison kupin kahvia ja iso oli semmonen 1dl pikku minikuppi. :D

Mulla jotenkin tuli takastulomatkalla mieleen se Ikean mainos missä sanotaan jotain tyyliin "että oli suomalainen missä päin maailmaa tahansa, niin koti on aina koti. "
Suomen järvet ja kaikki näytti niin hienoilta koneesta katsottuna.
Ihanaa olla kotona.