keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Im gonna be a unicorn.

Hei tiput.



Huhhuh, tuleva viikonloppu hirvittää jo etukäteen. Lauantaina juhlitaan siskon synttäreitä, sunnuntaina Merkuleksen keikalle stadiin ja maanantaina kunnon vappukemut meillä. Ziizus. Taidan todella venyttää sietokykyäni tänä viikonloppuna. Harvemmin sitä joutuu  vetämään kolmen päivän rännejä, ellei festareilla sitten kesälomalla. Jostain kumman syystä mut laitetaan vielä aina kuskiksikin vaikka aloittaisin oksentamisen jo aamukymmeneltä. Se on ihan saatanasta!

Vietettiin eilen Apen kanssa vuosipäivää, käytiin intialaisessa syömässä ja vuoden ekalla jätskillä torin jätskikioskilla. Oli leffaliput kinoon ja kaikkea, mutta ei vaan jaksanu kertakaikkiaan siinä ruokakoomassa ajella Espooseen enää, vaan mentiin kaverille kattoo hauskoja kissavideoita youtubesta. Haha!

Niin, ihmettelin eilen aamulla, että mitä kummaa.. Joko olen ollut vaan niin hiton väsynyt tai mulle on iskenyt varhaisdementia, mutta käytiin tosiaan saunassa ja siinä ramppaamisen ohella mä yksinkertaisesti unohdin silver-hoitoaineen päähän ja menin nukkumaan. Jumankekka aamulla, kun heräsin mulla on kivenkovat koppurakiharat sinisenä, kun nostin katseeni peiliin hampaita pestessäni. Se ilme olis pitäny taltioida johonkin! Sain pahimmat pestyä mutta taakse mulle jäi sinisiä raitoja........

Katsokaas mitä pigmenttisiä glitterihanuuksia sain! Nää on jotain jenkkilän juttuja ilmeisesti. Hellanlettas sentään. Mun on pakko olla yksisarvinen vappuna. Kattokaa nyt noita meikkivideoita! En kestä.




maanantai 23. huhtikuuta 2018

Lungi


Jau.

Viimeinen viikko on ollut töiden lomassa mukavaa ajatonta hengailua kavereiden kanssa.
Kun ilmat ovat taas lämmenneet, istutaan usein ulkona, käydään heittelemässä palloa koriskentällä ja vietetään aikaa ihan missä vaan mihin aurinko paistaa.
Kaipaan usein juuri tätä teiniaikojen "tylsää" hengailua, jolloin voidaan istua tunteja tekemättä juuri mitään, välillä jopa niin että porukka möllöttää tyhjyyteen eikä juuri puhu toisilleen..
Se on kertakaikkiaan nollaavaa kaiken kiireen ja aikataulujen keskellä. Olla vaan rakkaidensa kanssa hiljaa totaalisessa off-tilassa. Unohtaa kaikki paskantärkeät asiat ja aikataulut.

Yritän jatkuvasti muistuttaa itseäni hidastamaan. Mutta se on sitkeä, meinaan se uskomus että kokoajan pitäisi olla tekemässä jotakin järkevää ja jotain missä on selkeä päämäärä, kaikki muu on ajanhukkaa.
Nykyään ei ole juuri aikaa istua turhanpanttina Abc:lla tai puistonpenkillä tekemättä mitään. Kotona on hommaa, auto pitäis pestä, kirppispöytä odottaa siistimistä, salikortti pitää uusia, parisuhdekin tarvis aikaa ja duunivuorokin alkais tunnin päästä.
Ei ole aikaa istua ja ihmetellä. Joskus pitäis kirjaimellisesti pysähtyä katsomaan miten ruoho kasvaa.
Aina on niin kiire.
On tosi vaikeaa esimerkiksi ihan vaan istua himassa kuulokkeet korvilla maaten sohvalla. Tekemättömät työt alkaa heti puskea päälle. Todella ärsyttävää.

Mä olen valtavan hyvä luomaan kiireen itselleni jopa vapaapäivänä, vaikka en olisi buukannut mitään kokopäiväksi. Mulla on aina ollut tarve tehdä, mennä ja olla hyödyllinen. Tuskastun ja tylsistyn aika nopeasti, mutta olen opetellut pitkään läsnäolemista ja vauhdin hidastamista. Se on antanut hurjasti enemmän yhteyttä ympärillä olevaan maailmaan ja ihmisiin.


Nämä on itselleni tärkeitä ohjeita:
-Älä haali ilta-ja viikonloppuvuoroja että näkisin rakkaita ihmisiä useammin ja saisimme menot paremmin kohtaamaan
-Herää aikaisin että ehdin ottaa aamusta omaa aikaa ennen töihin lähtöä.
-Hoida asiat sovitusti ja äläkä pinoa niitä. Tekemättömistä asioista tulee huono omatunto ja liian monesta ahdistava kiire.
-Naura ja hymyile, vaikka tuntuisikin pahalta. Se on taito joka auttaa monen pahan tilanteen yli ja estää tekemästä äkkipikaisia päätöksiä tunteiden vallassa.
-Osaa sanoa ei, kun ei vaan huvita. Omaa itseään pitää osata kuunnella siinä missä muitakin. Jos virtaa ei löydy asiaan, joka ei vaadi välitöntä huomiota, niin anna olla ja lepää.
-Raha ei korvaa hetkiä, jotka olisi voitu kokea, joten hyppää mukaan aina kun on mahdollisuus ja äläkä tunne huonoa omaatuntoa pois annetusta sunnuntaivuorosta.

Mut semmoisia ajatuksia tällä kertaa. Have a nice day.


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevyt herkku (superhelpot banaaniletut)

Olen hiljattain koittanut pudottaa painoa ja aktivoitua enemmän liikkumaan. Landelle muuttamisen jälkeen olisi luullut, että siellä tulee liikuttua enemmän talohommien ohella, mutta totuus on ihan toinen ja painoa on päässyt kertymään vuoden sisällä. Autolla tulee liikuttua välimatkojen takia eikä pimeällä vuodenajalla viitti lenkkeillä ilman katuvalaistusta supikoirien keskellä. En meinaa halua törmätä sellaiseen tuolla. Ne pitää ihan sika pelottavaa ääntä! Kerran yksin kotona ollessani sitä kamalaa karjuntaa alkoi kuulua ulkoa, kokoajan väin lähempää ja lähempää. Kompuroin pihatontut ja kaikki nurin siinä sisälle juostessani, pelästyin aivan saatanasti. Lukittauduin koiran kanssa sisään ja soitin Apelle hädissäni. 

Anyways, olin mukana siinä Jutan fitfarm dieetillä ja sovelsin sieltä tämmöisen annoksen sallituista ruoka-aineista itselleni herkutteluun! Tää on niin simppeli, ettei uskois.



Banaaniletut (makeuttamattomat)
Päivänannos

1 pieni banaani
1 kananmunanvalkuainen
kanelia (mutta ei kanelisokeria!)

Sekoitetaan ja möyssätään yhteen tasaiseksi massaksi.
Seos on aika juoksevaa ja siitä saa noin 3 pikkulettua pellille.

Uuniin 220 astetta ja joku 10min tai kunnes kaunis ruskea pinta. Voi varmaan tehdä pannullakin, mutta kevyempää uunissa tehtynä kun ei tarvitse lisätä öljyä/voita pannulla tehtäessä.

1-2dl vapaavalintaisia marjoja
maitorahkaa 
muutama pähkinä (pekaani on hyvä!)

Sillä välin kun letut on tuloillaan, laita mikroon pari desiä marjoja sulamaan. 
1,5 min. riittänee täydellä teholla.
Lopuksi haarukalla painellaan marjat rikki ja kaadetaan lettujen päälle, jossa on isoturaus
maitorahkaa. Jos haluut hifistellä, niin heitä pari pähkinää annoksen päälle.

Tosi hyvä makeanhimoon, jos se on ehdoton ei herkkujen kanssa!







lauantai 14. huhtikuuta 2018

Alekoodi idhair



-15% kaikista normaalihintaisista tuotteista
www.idhair.fi - verkkokaupassa 30.5.2018 saakka.
Koodilla:

SXDMTNQ



torstai 12. huhtikuuta 2018

Materialismionnellisuus part. 3891


Jau.
Mitä shoppailuun tulee, mä olen mestari vetämään tilini tyhjäksi vaikka päivässä, kun palkka on tullut. Pennin venytys ylipäätänsä on aika haastavaa minulle, sillä olen äkkipikainen, tunneailahtelevainen ja loistava perustelemaan ja tukemaan hankintojani.
Kaikista kuolemansynneistä juuri ahneus osuu ja uppoaa tänne kuin veitsi sulaan voihin. 
Tai Visa maksupäätelaitteeseen.
Eikä ahneus tule yksin, vaan irstauden, himon ja ylensyönnin saattelemana. 
 Pitäisi siis varmaan mennä tekemään synninpäästö jo tältä kuulta.
Ja se ostohimohan usein nostaa päätään tilipäivänä, veronpalautuspäivänä, PMS-päivänä, hyvänä päivänä, huonona päivänä, vapaapäivänä, nimipäivänä ja erityisesti silloin kun pitäisi säästää rahaa johonkin. 
Aina sama dilemma!

 Mulla on semmoisia mottojakin, joita pystyy käyttämään niin suotuisaan kuin epäsuotuisaankin asiaan. 
 "Silloin kun tilaisuus tulee, siihen pitää tarttua empimättä" ja "Rahaa tulee ja menee, se ei pysy ikinä paikoillaan". 
Muunmuassa juuri silloin kun harkitsen ostavani jotakin, mulla alkaa pyörimään  
nämä päässä tukien ainaista agendaani :D 
       Eli siis toisin sanoen kehotan itseäni tekemään mitä lystää, eikä mulla ole juurikaan itsekuria. 

Ja niin kävi taas. Ostin nämä tautisen makeet niken lenkkarit. 

Sori, ehdin jo sotkea niitä vähän ennen kun älysin ottaa kuvia tänne. 


Kun puhutaan materialismionnellisuudesta, niin kehtaan esitellä tämän pienen täydellisyyden ilmentymän, minkä Ap osti mulle syntymäpäivälahjaksi. Korsin laukut ovat mielestäni olleet jo pitkään aika laaaaaaast seaaasooon, mutta tämä pieni hennonpinkki laukku on ollut niin nopsa ja helppo pitää mukana ja tosi söpökin vielä. Mulla on muutenkin ollut pitkään kummallinen vaaleanpunaisen buumi. Kaikki menee väliltä babypinkki ja beige. 

Oon viimeaikoina päivitellyt paljon myös meikkipussiani ja oppinut uudenlaisia meikkijuttuja. Hightlighterit ja tuotteet jotka tekee naaman freshiksi, kiinnostavat tällä hetkellä tosi paljon.  Lainasin ystävältäni myös jotain luomu naamanpuhdistusainetta, mikä oli törkeen hyvä! Kun bongaan sen jostain, niin vinkkailen täällä.

Vähän semmonen maanantaifiilis ollut tänään päällä, mutta kyl se siitä kuhan aurinko paistaa!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Blondi merellä (eikä edes hukkunut)


Kukkuu! 
Tuli vähän heiluttua Europalla ystävien kanssa ja päästiin jopa sängystä ylös kiertelemään Tallinnaa seuraavana aamuna. Etsin kovasti Piradoksen liikettä, mutta mun netti ei skulannut ollenkaan enkä saanut navia päälle. 
Eikä siinä 9 aikoihin kauheassa pöhnässä juuri jaksanut vetää maratonia kelloa vastaan, vaan käytiin piipahtamassa Mäkissä, kunnes pojat sitten halusikin ottaa taksin takaisin satamaan.
 Kuljettiin siis Suomenlahden yli päästäksemme vain Mc Donaldsiin. 
Perk***!!
.
Meinas tulla jo kunnon avioriita, sillä mä halusin tietenkin käydä kiertelemässä vanhassa kaupungissa ja nähdä kaikkea siistiä. Olisin halunnut käydä jossain pienessä pubissa vetämässä milkstouttia ja pikkusuolaista, pelaa yhet bilikset. Jostain kumman syystä kaikki mun laivareissut menee sillain, että lopulta kovista lupauksista huolimatta kukaan ei lähde munkaan aamulla maihin, vaan kaikki jäävät röhnöttämään krapulassa hyttiin. 
Olin sen verran päättäväinen, että sain kun sainkin raijattua mukaani edes posliinibuddhan, tuoksukynttilöitä ja suihkugeeliä tuomisiksi jostain ostoskeskuksesta, mihin mun piti kirjaimellisti taluttaa pojat mukaan. Kaikesta huolimatta reissu oli oikein mukava ja sain nollattua vähän päätä kaiken kiireen keskellä.


Meri on mulle todella tärkeä ja vesi elementtinä ylipäätänstä. Olen elänyt pienestä tytöstä asti meren äärellä ja opettelin ajamaan isolla buster-veneellä varmaan jo kaksivuotiaana isän sylissä. Muistin kaikki tutut karit ja reitit unissanikin, 
missä oli matalaa, missä kohtaa aallot peittivät karin, missä kohtaa tuuli paljon ja piti ajaa aina aaltoja kohti. 
Äiti aina pelkäsi kamalasti, kun pääsin isompana ajamaan niin että faija istuikin kauempana antaen minulle täyden hallinnan isoon veneeseen. Olin niin ylpeä silloin itsestäni pienenä lapsena, kun sain ajaa itse mökiltä ensimäistä kertaa Taalintehtaalle... Mä tunnen sen fiiliksen vieläkin väreilevän ihoni alla, kun muistelen sitä!

Vielä aikuisenakin saan haikeita viboja, kun haistan suolaisen meren, näen hiekan hiomia kauniita kiviä rannalla ja kuulen lokkien kirkuvan.. Ne ovat niin rakkaita muistoja, että melkein sattuu kun ne palaavat mieleen.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Somesta

Terve lukijaiseni!


Olen katsellut tovin tätä blogia haikein mielin. Selasin muunmuassa blogini historiaa, tekemiäni postauksia, kommenttejanne, kirjoitustyylin muuttumista vuosien varrella sekä ylipäätänsä sitä ulosantia, mitä on kirjoitettu näiden vuosien aikana. Miten se on kasvanut, näkökulmat muuttuneet, tekstien ja kuvien ulkoasu saanut erilaisen vivahteen. Kuinka tekstit ovat lyhentyneet, kirjoitusvälit sen sijaan pidentyneet. Olen ymmärtänyt, että minä olen muuttunut. Enkä välttämättä otollisempaan suuntaan blogin kannalta.
Menneinä vuosina muistan kaiken sen, kuinka sain hirveästi voimaa blogin pitämisestä pimeimpienkin hetkien aikana ja jatkuva aiheiden etsiminen blogiin piti mielen positiivisena, virkeänä ja erityisesti aktiivisuuteni koholla läpi päivän. Olin jotenkin kummallisen naiivi, herkkä ulkopuolisille ärsykkeille ja elin muutenkin elämääni linssin läpi, usein sen vääristäen todellisuuden.


Haluaisin olla rehellinen. Olen avannut uuden tekstin lukuisia kertoja tänne, mutta en vain saa kirjoitettua. En tiedä enää mitä kirjoittaa. Jos tekstin kääntäisi puheeksi, se olisi pelkkää änkytystä. Särkiessäni kuplan pari vuotta sitten, näen niin monen asian turhan realistisesti nykypäivänä. Olen muuttunut vakavaksi ja varovaiseksi. Aina miettien seuraavan siirtoni seurauksia. Aina varautuen mahdolliseen iskuun. Se on surullista, sillä sitä ei usein usko hymyilevien kasvojen alta. Haluaisin teidänkin muistavan sen joka kerta kun päähänne tunkeutuu tuomitsevia ajatuksia toisista ihmisistä. Tai kun tunnette ihmisen hänen kestohymystään ja aina iloisesta asenteestaan, välillä vahvatkin ihmiset tarvitsevat ison halin arjessaan. Yritän muistaa sen itsekin usein.


Haikeana, jopa vähän pettyneenä itseeni mietin miksi se tosiaan on nykyään niin vaikea palata tänne, vaikka joka päivä katsellessani ympärilleni ja surffaillessani netissä löydän lukemattoman määrän innostavia aiheita mihin voisin tuoda oman näkökulmani blogini kautta. Tosin blogien tekeminen on räjähtänyt käsiin sitten viime vuosien ja on hirmuisen vaikea erottautua joukosta ellei ole todella kaunis, inspiroiva kuvillaan tai vahvoilla mielipiteillä suuresti vaikuttava.

Somen voima nykypäivänä on myös pelottavan vahva. Nettiin ei uskalla enää avautua edes yhdentekevistä asioista. Jollain on aina sujahtanut hiekkaa tampaxin mukana.
Joku aina lukee rivien välistä, loukkaantuu ja tekee oman johtopäätöksensä tuoden sen hyvin ilkeästi esille, provosoiden muita osallistumaan hyökkäykseen. Ja mitä olen noita ryhmiä seurannut; yleensä joukossa paine sen kuin tiivistyy ja siinä kehittyy nopeasti suuri tuhovoima yhtä ihmistä vastaan. Ihan oikeasti, tuhovoima. Mua puistattaa pelkkä ajatuskin, että Naistenhuoneen raati ja syyttäjät pääsisi syynäämään jotakin perseilyäni. Mut kivitettäisiin silloin hengiltä, jos yleisesti tuntuvien megamokien taso on sitä luokkaa, että ihan kamalaa kun naisvieras oli olkapäät paljaana häissä.

Anyways, se on ihan käsittämätöntä. Ihmiset ei nykypäivänä jotenkin ymmärrä sitä, että vaikka välissä onkin näyttö ja näppäimistö, niin se ei lievennä yhtään sanomaasi. Olen nähnyt lukuisia kertoja, kuinka mitättömältä tuntuva asia saa semmoiset mittasuhteet, että kovempikin tyyppi murtuisi siinä rytäkässä. Tuntuu usein, että jengi oikein venaa millon saa triggeröityä.


Siinä vaiheessa, kun bloggaamisesta alkoi tulla somemaailmassa niin hemmetin vakavaa ja kilpailuhenkistä, niin mulla katosi mielenkiinto tähän hommaan. Yritänkin tästedes ottaa vähän lunginpaa ja vaatimattomampaa otetta tähän.

Mä luulen, että se on yksi syy miksi mietin nykyään viisi kertaa ennen kuin kirjoitan ja sitten jätänkin kirjoittamatta kokonaan.

Peace&love
Alexandra

P.s Uskoisitko, että tossa jälkkärikuvassa on käytetty vain yksi valkuainen, pieni banaani, desi marjoja ja maitorahkaa, pekaanipähkinöitä pari? Ei siis mitään muuta, sokeria ym. mausteitakaan. Mun spesiaali dieettiherkku.