lauantai 29. lokakuuta 2011

Mojo!

Ketjun 2-vuotissyntymäpäivillä meinasi myynti lähteä käsistä, kun tilauksia pursui enemmän mitä kolme ihmistä ehti vääntää, kaikki oli jo myyty ennen kuin tavarat edes saatiin esille.
Hetken pihalla hengähtäessäni apinapukuun pukeutunut mies (tai nainen, puvusta se ei selvinnyt..:)
tuli heilumaan vierelle ja tarjosi mehujäitä Ah... Ja taas mentiin.
Hektisestä ja satojen satojen satojen halloween-munkkien täyttämästä työpäivästä selvittyäni, päädyin ihastelemaan liikkeenulkopuolella  rannekoruja myyvän naisen säihkyvää ja kimaltavaa kojua.
Oi oi oi, hetken juteltuani hänen kanssaan, tämä tutulta vaikuttanut nainen pyysi minua ojentamaan käteni ja antoi minulle Nomination-palaranneketjun ihanalla perhosaiheisella aloituspalalla.


Hän kertoi asioineensa kerran kanssani ja  halusi lahjoittaa korun minulle kiitokseksi.
Olin aivan haltioissani ja rutistin tuota naista yhtään sen enempää empimättä ..
Kerään tämän täyteen erilaisia paloja, jotka kuvastavat jotakin.. Ne ovat vaan niin sieviä!
Ihana päätös rankalle työpäivälle :-)

Kotona oli mukava selata erilaisia kuvastoja ja  tehdä löytöjä tulevan palkkapäivän innoittamana.
Oriflamen kuvasto sai jälleen kynän sauhuamaan ja kokeiluun lähtee mm.
lämpökäyttöinen ripsentaivutin! Elikkäs tuo taivuttaja osa lämmitetään ennen käyttöä napista painamalla ja siten lupaa paremman ja pitkäkestoisemman taivutuksen ripsille. Pakko kokeilla!


 http://fi.oriflame.com/products/product-detail.jhtml?prodCode=22181    <-- Sieltä löytyy!


Lisäksi kulmaväri-setti, jossa sävyn kulmiin voi sekoittaa myös itse.
Väri sivellään kulmakarvoihin vahan avulla
luonnollisten kulmien aikaansaamiseksi.

http://fi.oriflame.com/products/product-detail.jhtml?prodCode=21241


http://fi.oriflame.com/products/product-list.jhtml?prodCat=body&brandCat=bdlovepotion

Kokeiluun lähti myös Love potion- tuotteet.. Tuoksu on taivaallisen makoisa ;-)
Sivuilta ei löytynyt enää hajuvesiversiota, onneksi ehdin tilata..

Päivän ihastus rakkauspakkaus <3




Huom! Erikoinen Versacen mallisto tulee saataville H&M:lle  17.11
Olkaa valmiina, mallistoa on rajoitettu erä ja se menee käsistä! Lisää  täältä



Nyt taidan kaivaa villaviltin esiin, lämmittää hunaja-vaniljateetä ja kömpiä sohvan väliin rentoutumaan Austin Powers- kultamunan tahtiin.. Oh.. Behave! ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥