lauantai 23. marraskuuta 2013

Laiskottelupäivä

Heips!!

10 päivän työputki takana ja voin kertoa että tätä vapaata viikonloppua on odotettu kuin kuuta nousevaa!! Olen ollut aivan loppu, enkä ole saanut mitään aikaiseksi tänä aikana. Nukkunut pitkään ja lähtenyt töihin, illalla vasta kotiin ja taas nukkumaan. Thank god its over. Tuntuu, ettei viimeaikoina ole ollut mitään muuta elämää kuin työ, joten pieni korjaussarja teki hyvää kavereiden kanssa.  Ja vaikka päätä nyt särkeekin, hymyilyttää silti.

Mulla on ensiviikon keskiviikkona se tatska-aika ja otan kylkeen kuvaa! Vitsi, mä olen halunnut sitä kuvaa kauan, mutta haluan ottaa siitä erikseen tänne kuvat sitten ja kertoa sen tarinan. Näissä aikaisemmissa kuvissa ei oikeastaan ole ollut sitä "omaa juttuaan", joten on kiva saada ensimäinen kuva jolla on oikeasti tarkoitus. Vähän hirvittää se, kun kylkeen salee sattuu sikana kuvan ottaminen. Mutta ei nuo aikasemmatkaan juuri sattuneet, joten eiköhän hengissä selvitä.

Minun laiska-lauantaini alkoi mukavalla pekoninkäryllä. Tein siis kerrankin kunnon lauantai aamupalan; paistettuja ja keitettyjä munia, pekonia, jogurttia, mysliä.. Omomomonononoon. Olen syönyt ihan järkyttävän huonosti viimeaikoina, enkä ole moneen moneen moneen päivään syönyt edes yhtä lämmintä ateriaa! Sen sijaan kaikkea peetä on tullut napsittua. Huomaa heti kuinka se vaikuttaa ruumiiseen, nimittäin olen ollut niin jumalattoman väsynyt ja aikaansaamaton tässä parisen viikkoa, että ihan veetuttaa. Ihme, että iho on pysynyt suhtkoht kunnossa, mutta se on varmasti ollut ahkeran naamailtapesun ansiota. Yhdessä vaiheessa unohtelin usein pestä meikit pois, enkä jaksanut enää nousta sängystä ylös lavuaarille.. Ónneksi oon kuitenkin saanut kariutettua senkin tavan ja naama kiittää.
Sain vapaaliput lemmikkimessuille ja meinaan lähteä sinne huomenna. Ajattelin napata kummipoikani mukaani ja viettää lungin päivän. (Mikäli se on mahdollista pienen vintiön kanssa) Olin viimeksi siellä pari vuotta sitten ja löysin paljon hyötyesineitä ja juttuja eläimilleni. Oli mukava myös pidellä frettiä sylissä! Tykkään eläimistä niin hirveän paljon, että en kertakaikkiaan osaisi elää ilman niitä.

Alempana aivan ihanan tuoksuista huonetuoksua partyliteltä! Jestas, että kämppä tuoksuu hyvälle.  Innostuin laittelemaan vähän joulukoristeitakin. Mutta kuitenkin;  tämä päivä on omistettu 100% laiskottelulle ja lepäämiselle! Nyt lämmitän oikein ison kupin lämmintä vanilja-maitoteetä ja uppoudun kirjaani.

Viettäkää mukava viikonloppu! <3






 Muistakaa misut osallistua hiustenpidennysarvontaan, se päättyy huomenna!!

1 kommentti:

  1. Ihania herkkuja ja vapaat viikonloput on parhaita <3 Mullakin oli suunnitelmissa tehdä nyt viikonloppuna vaikka mitä, mutta nukkuminen on vienyt voiton enkä ole sitten paljon muuta ehtinytkään tehdä :D

    VastaaPoista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥