maanantai 15. joulukuuta 2014

Christmas gift for myself!

Hellurei!
Olin viikonloppuna myymässä joulumarkkinoilla ja luoja se ihana lumipeitto mikä oli tullut yön aikana, se oli kerrassaan LUMOAVA! Puiden oksat, talojen katot ja tiet notkuivat lumesta, mutta ei silti ollut jäätävän kylmä. Se oli ihanaa. Ensimäistä kertaa koko talvena  mulle tuli semmoinen oikea jouluinen talvifiilis, tähän asti se on ollut lähes teeskenneltyä ja pakonomaista jouluun valmistautumista, mutta nyt se joulu oli oikeasti läsnä. Lumi tekee sen.
Aamu oli niin kaunis hennon vaaleanpunainen ja taianomainen, etten olisi yhtään ihmetellyt jos pukki olisi vilahtanut poroineen taivaalla. Tosin näin kyllä pukin wanhanajan markkinoilla ;) Oli mahtavaa mennä sinne sillä kelillä myymään, tunnelma oli niin käsinkosketeltavissa ja kaikki hyvällä tuulella. Söin kunnon hernesoppaakin pitkästä aikaa ja siellä oli kunnolla lihaa!! Nams!
Markkinoiden jälkeen mentiin vielä Sampan porukoille pelaamaan trivial pursuitia ja saunomaan kunnon pihasaunassa. Meinattiin pulahtaa saunasta alasti lumen sekaan, mutta naapurit sattuivat olemaan juuri pihalla. Köllöteltiin pitkälle iltaan saakka mahat täytenä sohvalla ja katseltiin telkkaria. Ei ollut kiire mihinkään. Ja kuka hitto voi tietää mikä on harry potterin dumbledoren etunimi HÄH!?

Yllätyin tänään, kuinka nopeasti tämä tilaukseni oli saapunut. En ole muistanut itseäni juuri ollenkaan viimeaikoina kaiken joulutohinan keskellä, joten oikeutetusti tilasin itselleni joululahjan... Nimittäin Freddy wr.up housut, denim kuosissa.  Jäin kyllä pähkäilemään olisiko pitänyt ottaa ihan farkkupohjaiset housut, sillä olen kuullut paljon sanomista näiden "leggareiden" kestävyydestä, sillä ne kuulemma ratkeavat todella helposti. (joten ei todellakaan mikään parhain vastaanottohetki ylipäätänsä, olisi saaneet tulla vaikka helmikuussa)
Olen kuullut yhtä sun toista näistä ja ehkä hieman epätoivoisena hyllyvänpyllyväni kanssa halusin testata mikä tuo housu on oikeasti olevinaan. Me ollaan syöty ihan järjettömästi viikonloppuna ja mun olemus on mitä turvottavin, joten otan teille ne persekuvat myöhemmin tai muuten noiden maailmanlaajuinen tilaus loppuu kuin seinään jos julkaisen tänään otettuja kuvia noi päällä nettiin.


Ps.
Lompsa-arvonnan voitti tällä kertaa sähköposti: ourloovestory@gmail.com
Onnea!

6 kommenttia:

  1. Mä en oikein tiedä mitä mieltä oon noista housuista :D Toisaalta joo onhan ne kivat ja hienot mut sellasilla tytöillä joilla on hyvä perse, joskus nähny joillain kenellä ei tosiaan ole ja muutenkin ne ei oo sit istunut hyvin. Ja tiiän et mun päällä noi näyttäis ihan järkky hirveiltä :D Mut laitahan sun bebasta sit kuvia tänne! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha taidan laittaa vasta keväällä :D No ei kyllä noi tuntuu ihan hyviltä mutta en tykkää tuosta väristä! Se ei näytä deminiltä kun iskee pöksyt jalkaan, varsinkaan edestäpäin katsottuna, ihan kuin olisi siniset legginsit vaan päällä.. Oli hitusen pettynyt siihen, vaikka muuten ne on hyvät. Olen aikeissa palauttaa ja vaihtaa mustat tai ihan farkkufarkut tilalle!

      Poista
  2. Oii minäkö voitin! Jee en ikinä oo voittanu mitään! :-)) kiiitos!

    VastaaPoista
  3. nauran tolle vikalle lauseelle :D:D ihanat housut, odotan kuvia noi sun päällä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahhahahahha kintut pysyy piilossa kevääseen :D ne näyttää ihan tavallisilta leggareilta edestä, joten mennyt vähän pidempien neuleiden kanssa mikä ei kyllä käy ton perspakaraidean kanssa yksiin.. Meinaan palauttaa ja vaihtaa noi mustiin/farkkuihin!

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥