tiistai 2. joulukuuta 2014

Toiveita

Noni, noni, noni, back to the game again!
 Viime viikko ja oikeastaan vielä tämäkin viikko on ollut aikamoista juoksua suuntaan jos toiseen ja jouluinto senkuin kiristyy. En tiedä miksi viime viikko oli niin tunteiden mylläkkää, ehkäpä tuo autojuttu nostatti pintaan vanhoja juttuja ja vieläpä joulunalla, kun yleensä kaikki surullisimmat elämäni tapahtumat liittyvät näihin aikoihin..
Kaikki on kyllä hyvin kotona ja töissä, mutta tuo sosiaalinen puoli on pakko vielä järjestellä uusiksi sillä en ole saanut tavattua juuri ketään viimeaikoina kun 24 tuntia vuorokaudessa ei kertakaikkiaan ole riittänyt! Olen selvästi käynyt kierroksilla kun muutamana yönä voin tuijottaa silmät sepposen selällään kattoon keskellä yötä eikä uni tule, vaikka on väsynyt.
Ja siitä tulikin mieleen mitä tilasin sen vuoksi..
Tilasin (ÄLKÄÄ NAURAKO) .. Vitaeprota! :D Nicke Lignell vetosi sillä olemuksellaan ehkä maailman ärsyttävimmän päähän juuttuvan biisin tahdissa, että mun oli pakko kokeilla.
Jos musta sittenkin vielä tulisi yhtä aktiivinen, seksikäs, suosittu ja niin hemmetin aikaansaava. Tosin kaksi päivää on vasta mennyt, joten en vielä uskalla sanoa mitään. Varsinainen mainostenorja.. :D

Nyt mä aion pyhittää nämä seuraavat kolme vapaapäivää kavereille, sillä järkihän tässä lähtee jos ei pääse kahvitteluterapiaan läheistensä luo. Olen alkanut mökkihöperöitymään tänne neljän seinän sisälle ja tehnyt jo pahaenteisesti semmosia asioita mitä en ikinä normaalisti vaan jaksaisi.
Muunmuassa pessyt vessaharjalla saunan ja suihkun viemärit  sekä pessyt roskapöntön fairylla ja tiskiharjalla (WTF kuka lapseton 25 vuotias tekee niin vapaana lauantai-iltana)
Joulu tekee ihmiset ihan sekopäisiksi, oikeasti. Bongasin apteekkarin lehdestä juuri semmosen ihmelääkkeen kuin "Antistress"-tabletit ja niin vakavissani harkitsin niiden ostoa tähän jouluaikaan, että leikkasin sen lehdestä jääkaapinseinälle. Ei helvetti, alan oikeasti kuulostamaan jo sekopäältä. :D



Mulla alkaa joulun aikoihin tahti kiristymään aina siihen malliin, että meinaa jäädä ne oikeasti oleellisimmat elämän tärkeät asiat sivuun kun joulusta on vuosien saatossa tullut yhä vaan materialistisempi vuodenjuhla ja lahjojenkin on oltava aina vaan hienompia ja hienompia. Se on kamalaa. Luulen, että jollakin tapaa roimasti lisääntynyt blogien pitäminenkin liittyy siihen ja on tuonut paineita siihen omaan elämään. Sitä saattaa välillä unohtaa mitä itse oikeasti haluaa. Huomasin sen nimittäin juuri, kun tämän postauksen tarkoitus oli näyttää oma wishlist:ni joulusta ja huomasin, että mitä helkuttia, kaikki on jotain blogien välittämiä ja hehkuttamia juttuja. Tein koko jutun täysin uusiksi, kun ymmärsin että se oli täysin sitä blogien tyrkyttämää pinnallista massapaskaa.
Näitä minä mitä oikeasti toivoisin niiden Airmaxien ja MK juttujen tilalla.

4 kommenttia:

  1. ihana postaus! mainoksen uhri ;) toi on niin totta, että kun monissa blogeissa tarpeeksi näkyy jotain tiettyä tuotetta, niin sitten haluaa sen itsekin. kamalaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Yritäpä tehdä semmoinen toivelista, mikä ei mitenkään olisi saanut vaikutteita blogien kautta, jos niitä tykkää lukea paljon! Alkaa helposti hämärtyä se, mitä oikeasti haluaa!

      Poista
  2. Täällä toinen mainoksien uhri! Kaikennäkösiä lisäravinteita sitä tulee tungettua kurkusta alas..
    Ja voitko uskoo että mä kärsin unettomuudesta! Minäjoka nukun yleensä noin 5 tuntia yössä ja tonakin aikana pomppaan ylös tyttöjen kanssa vaikka kuinka monta kertaa. kai tää kroppa on vaan niin yliväsyny et käy kans ylikierroksilla. no mut ostin melatoniinia ja sen pitäis lyhentää nukahtamisaikaa, mut vielä enpä oo kovin paljoo aikasemmin päässyt nukkumaan.

    Ja koitahan järkkää sitä aikaa mullekki ni mennää sinne kaffelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Mainostenuhrit ry!
      Miten sää akka jaksat, aina kaupungillakin meet tuhatta ja sataa vaunujen kanssa etkä näe mitään kun huidon sulle autosta :D Kokeilin kans melatoniinia, mutta en huomannut mitään eroa, enemmän mä ehkä jännitin sitä, miltä se tuntuu ja sen takia ei unikaan juuri tullut! Silloin kun kävi salilla säännöllisesti mä nukahdin varmaan minuutissa ja nukuin kuin tukki! Liikuntaa pitäis varmaan saada enemmän kehiin.. Ja laita sun numero mulle FB!

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥