Tuntuu hölmöltä, että vaikka elämäni on muuttunut niin radikaalisti vuoden sisällä, tuntuu että sama kaava jatkuu vain uudessa muodossa. Ehkä haen sitä alitajuisesti tietämättäni ja ajaudun siksi samoille raiteille ja yritän asettua toisen mieliksi ja muovata itsestäni sellaisen ihmisen mitä muut haluavat.
Yksi asia on varma:
Haluan jännittävän, onnellisen elämän jossa ei tarvitse olla pysähdyksissä. Olen aina halunnut.
En ole koskaan ollut niitä ihmisiä jotka haluavat maata kotona ja olla paikoillaan, asettua aloilleen, tyytyä siihen mitä on katsomatta aidan toiselle puolelle. Vaikka olen yrittänyt, en nauti siitä ja usein teen sitä parisuhteessa vain toisen mieliksi.
Olen aina ollut luonteeltani levoton sielu, joka ahdistuu ja alkaa kuolla hiljaa sisältä jos minut ikäänkuin lukitaan, enkä pääse tekemään vapaasti omia spontaaneja juttujani. Parisuhde on eräs niistä asioista, joka vaatii lujuutta ja kypsyyttä tämän luonteenpiirteen vuoksi.
Välillä esteenä on toki ollut raha tai muut ulkoiset tekijät, kuten työ mutta pääsääntöisesti parisuhteet ovat olleet esteenä unelmilleni, niin karulta kuin se kuulostaakin!
Olen vielä kumminkin nuori ja aloitekykyinen missä vain, niin uskoisin pärjääväni, jos vaikka lähtisin etsimään uutta elämää Suomen ulkopuolelta? Mutta lisäksi on se pimeä puoli. Pelkään epäonnistumista ja häntäkoipien välissä palaamista.
Hirveän paljon tullut mietittyä kaikenlaista.. Ehkä joku ikäkriisikin meneillään..
Onko olemassa ketään, joka ymmärtäisi minua täysin eikä melkein? :(


































