torstai 27. marraskuuta 2014

Kaiken äiti

Huhheihaa, tämä aamu on ollut niin jännitystä täynnä että kädetkin vapisee.
Tiedättekö, kun olette mielessänne käyneet jotakin asiaa läpi aina vaan uudestaan ja uudestaan, miten jokin tietty tilanne kulkisi, mitä toinen sanoisi jne..? Jonkinlainen saavutus tai etappi?
Mä olen maininnut siitä useaan otteeseen, että perhe tulee aina kaiken edelle ja varsinkin kun isä lähti, meidän pienestä naiskööristä on tullut todella tärkeä henkireikä minulle.
Jos mä jossain asiassa olen vielä periaatteiden nainen, rehellinen ja jostain asiasta en suostu tinkimään missään isonkaan kriisin keskellä niin en ikinä meidän perheeseen liittyvässä keskeisessä hyvinvoinnissa. Mä olisin valmis ottamaan lopputilin ja lähtemään vaikka omaishoitajaksi äidille siltä seisomalta jos tarve vaatisi. Siskoni ja äitini ovat edellä kaikkea, mitä pidän itselleni tärkeänä ja jos yksikin perheessämme voisi huonosti, minä voisin huonosti enkä lakkaisi etsimästä ratkaisua siihen hetkeksikään. Olemme voineet viimeaikoina toki hyvin, mutta halusin toteuttaa erään äitini haaveen, jonka sain vihdoin päätökseen..
Olenkin pitänyt visusti salassa jonkunaikaa, että toteutan äidin haaveen uudesta autosta, sillä hän todella ansaitsi sen siitä kaikesta mitä hän on eteeni tehnyt...
Tästä päästään siihen, että järjestelin hiljalleen asioita siihen malliin että sain ostettua äidilleni juuri  uuden auton ja heitin hänelle autonavaimet käteen, eikä hänellä ollut aavistustakaan mitä oli juuri tapahtunut. Kun hänelle valkeni, että se pihalla seisova punainen hieno Volvo oli hänen, hän parahti kyyneliin..Mua itkettää edes kirjoittaa siitä, kuinka sekaisin ja onnelliseksi hän tuli, sillä hänen vanhaa autoansa oli ikävä ajaa ja häntä moitittiin jopa töissä siitä. Enkä mä oikeastaan pysty oikeasti nyt edes kirjoittamaan, päivä on ollut niin tunteiden heittelehdintää, että joka asiassa meinaa tulla itku.

9 kommenttia:

  1. voi kun oot ihana!!♥ ei ole monia ihmisiä, ketkä tekevät toisille noin hyviä tekoja! en kyllä ymmärrä miten joku viitsii moittia jonkun toisen autoa.. mutta ihanaa että äidilläsi on nyt uusi auto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.. siellä se huristelee sen kanssa ja soittaa tunnin välein, että on löytänyt jotain uutta ja hienoa mitä ei ole ikinä ennen ollutkaan..:D

      Poista
  2. Eikä, ton takia sä siis lähit autokaupoille! Mietinki et eiks sulla oo auto mut tadaa tässäpäs syy. Oot kyllä ihanan huomaavainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan pyörällä päästä silloin kuin nähtiin! Haha! Onneksi kaikki meni hyvin!

      Poista
  3. Pakko sanoa että oot hieno ihminen :) itsekkin tykkään antaa enemmän kuin saada ja tekisin perheeni eteen mitä vaan, mutta liikutuin tästä melkein kyyneliin kun kuvittelin sun äitisi reaktion<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää. Meen ihan vaikeeksi, kun joku sanoo jotain tuommoista mulle!! ei sitä sillain ajattele! Kyllä siinä itku tuli, vaikka yleensä olen aika kovanaama.. paitsi nyt, taas silmät kostui.. Kiitos kovasti SB ;')

      Poista
    2. Mun pitää ihan palata tähän, siis kiitos, sun kommentti kosketti todella syvästi!

      Poista
  4. Miten kauniita noi tyynyt! Voih <3
    Ja miten ihana oot, oot varmasti hieno tytär ja ihminen! :) aww

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii kiitos.. :) Aika jännä että löysin tuommosen tyynyn, olen nimittäin vuosia sitten tatuoinut samaisen tekstin kylkeeni eikä mulla ollut aavistuskaan että se voisi tulevaisuudessa ollu joku sisustusteksti ;'D

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥