maanantai 31. elokuuta 2015

Eyebrow-tuning

Heips!

Kävin vähän aikaa sitten ystävättärelläni laittamassa rehottavat kulmat kuntoon! Anna-Mari tekee siis työkseen kaikenlaisia kosmetologisia hommia Espoonlahden kupeessa upeassa Studio Vass:ssa. En ole tainnut aikaisemmin käyttää juurikaan kosmetologi-palveluita, mutta katseltuani hetken kesälomalla villiintyneitä kulmakarvojani päätin lähteä kokeilemaan olisiko vahauksesta ja värjäyksestä mitään hyötyä tälle kuontalolle.




Liike on hyvin kaunis ja hienosti toteutettu. Anna-Marilla on oma huone kosmetologipalveluilleen, joka on sisustettu lempeästi ja sopivan hämäräksi. Studio Vass sisältääkin kampaamo-, kynsi- sekä kosmetologipalvelut eli koko paketti löytyy näppärästi saman katon alta osaavien ammattilaisten huomassa. Liikkeestä saa halutessaan ostaa tuotteita kotikäyttöön. Niinkuin ihanat invisiboblet herkullisissa väreissä!





Ehdotonta plussaa että odottaessa saa nauttia kunnon makukahveja!

Aluksi putsattiin kulmakarvat ja laitettiin väri. Mulle valittiin grafiitin ja ruskean sekoitus, mikä oli todella nappivalinta, vaikka alkuun pelkäsin sen olevan liian tumma! Sain hienot raamit kasvoille, kun uskalsin vain antaa Anna-Marille vapaat kädet. :)

Tässä luomukarvat aloittaessa..  Värittömät ja rehottavat.




Värjäyksen jälkeen alettiin siistimään kulmakarvoja vahaten. Tässä oikealta puolella on kulmakarvat siis jo siistitty!


Tadaa! Tässä ennen ja jälkeen kuvat vielä kertaalleen.. 

Ennen:

Jälkeen:



Merci Ami! Tykkään <3 

Studio Vass myös


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥