sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Tuoteseloste


Vaikka blogini otsikosta voisi päätellä muuta, minussa asuu ikuinen haaveilija ja mietiskelijä eläinten ja luonnon keskellä. Aikaisemmassa blogissani käsittelin ainoastaan tuote-esittelyjä, muotia ja tämänpäivän ilmiöitä, mutta pidemmän päälle se ei tuntunut ihan.. sanoisinko oikealta. Elämässähän ON kaikkea muuta ihanaa,suotuisia huokauksia ja taukoja materialistin päivissä. Aloitin blogin uudestaan puhtaalta pöydältä.
Olen päättänyt mahduttaa murusen muodin joukkoon ihan itseäni Mr.R:n teepaidassa ja reikäisissä pieruverkkareissa, vaikka kauneutta palvonkin.
Näistä päivistä en tahdo todistusaineistoa, joten tällöin kamera pysyy visusti laukussaan ja päästän sen sijaan sormet raiskaamaan näppäimistöä. =)

Olen Alexandra, asun linnakkeessa vaatteiden, kosmetiikan ja asusteiden keskellä dataillen, shoppaillen verkkokaupoissa ja lukien blogeja yömyöhään hakien inspiraatioa vaatetukseeni ja elämäntyyliini.  Luonteeltani olen kiltti, ailahtelevainen ja välillä tempperamenttinen kala. Seurailen ja ihailen elämää, erilaisuutta ja muotia. "Ulkokuoreni" koostuu muodista, glamourista, hemmottelusta ja meikeistä, laukuista ja kengistä ja ylenpalttisesta törsäilystä.  Siitä huolimatta sisältäni löytyy ikuinen luonnonlapsi oljenkorsi suussa eläinten, luonnon ja haaveilujen, kirjojen, animen, kauniiden asioiden ympäröimänä ja sokaisemana. 

Työskentelen konditoriassa herkkumyyjänä tavaten paljon erilaisia ihmisiä ja saaden toteuttaa taiteellisia piirteitäni leipoen ja kuvaamisen myötä. Pienessä nostalgisessa putiikissa tuoksuu vanilja ja tuntuu vanhan tallin taika..  



Rakastan yhdessäoloa ystävien, perheen ja eläinteni parissa.  Käymme paljon ystävieni kanssa hemmottelukierroksilla milloin missäkin tutkien kaikkea erikoista. Ystävistä parhain on kuitenkin löytökoirani. joka on valaissut tietäni ja opettanut nöyryyttä materialismin keskellä ja pysäyttänyt hengähtämään. 
Tuen kaikkia mahdollisia löytöeläinkoteja mm. Rekku Rescue Ry:tä. Sinäkin voit auttaa, pienillä lahjoituksilla tai vaikka kertomalla paikasta eteenpäin. Jo pienet reikäiset lelutkin saavat monta koiraa hyvin onnellisiksi tarhaolosuhteissa.


Tämä herra on valloittanut sänkyni, sohvani ja sydämeni. Hän tuli ja tepasteli sydämeni yli jättäen sinne tassunjälkiä. Yhtälailla hän pelasti minut.
Robilimus Von Rosvomus alias Robi.


Haikeissa merkeissä päätän ensimäisen esittelypostauksen ja päästän myöhemmin valloilleen joululahjojen hullaannuttaman krapulaisen hirmun.
Toivottavasti lukijat viihtyvät blogini parissa, lupaan järjestää ensimäisille lukijoille jotakin speciaalia. =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥