sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Merry Christmas

           
Loppuvuosi on mennyt ihan kamalaa vauhtia. Johtuuko tunne lumen puutteesta? Tuntuu, ettei koko talvea ole ollutkaan. Päivätkin on jo pitenemään päin, missasin koko talven nyt jotenkin.
Ei päässyt pulkkamäkeen tai luistelemaan, mitä yleensä harrastan talvisin.
Ajatella, jouluaattona näkee vielä vihreää ruohoa maassa. Joulu tuli niin yllättäen, että se lähes tinttasi turpiin. Vieläkin tuntuu kummalta, menikö se muka jo...? 
Kokoonnuttiin äidille perinteiselle jouluruoalle ja lahjojen jakoon siskon ja Mr.R:n kanssa. Syötiin itsemme ähkyiksi ja juotiin mamman tekemää glögiä Aladdinin pauhatessa telkkarissa. Rakastan sitä laulua, kun Aladdin lentää Jasminen kanssa taikamatolla... Oih.. Lapsuusmuistojen lempielokuva..
Laitoin mustan satiinimekon ja tyllin helman alle. Kiharsin hiuksia, nostin parilla pinnillä ylös ja viimeistelin isolla satiinirusetti-pannalla. Alkujaan oli tarkoitus pukea ihan jakkupuku, mutta joulun alla tekikin mieli vähän hienostella satiinin ja helmien kanssa. Olen pikkuhiljaa tottunut olkapäille ulottuviin hiuksiin ottaessani hiustenpidennykset pois. Kaipaan tosin sitä paksua puuhkaa, joka vähän kesytti pörröisiä luonnonkiharoitani. 
Ostin siskolleni lahjakortin hiustenpidennykseen (60cm!),ruskeat piilolinssit, hajuvettä ja onlyn ihanan leobardimekon (Jonka melkein pidin itse...Argh.....) Samaan aikaan haaveilin noista pidennyksistä, mutta kappas! Äiti oli ostanut samaisen pidennyslahjakortin kampaajalta, ensiviikolla vaan varaamaan aikaa ja valitsemaan väriä! Ihana äiti!! Äiti sai neuleita, ihonhoitotuotteita, Tommy girls- hajuvettä ja Lovelink- rannekorun. Taktikoin hieman ja ostin Mr.R:lle PS3 Move-paketin, jota voin itse myös hyödyntää ;) Odotan innolla pilatesta tai muuta peliä, missä voi rentoutua ja venytellä. Tosin tänään lamppu tipahti katosta 5 minuutin pelaamisen jälkeen, kun R yritti tehdä hyppypotkulyönti-sarjaa gladiaattoritaistelussa. Eli uusi lamppu ostoslistaan..
Kinastelimme kokoajan ohjaimesta, molemmat kun halusivat pelata =) Pitänee ostaa toinenkin!
Samaan syssyyn tuli vielä uusi hiuksienleikkuukone, jota pääsin testaamaan heti tänään. Miehen hiukset lähtivät niin sileästi ja hyvin mukana tulleen pituudensäätäjän ansiosta, että olin jopa ylpeä tuotoksestani. Voilaaa!

Sain kuin sainkin uuden kameran Mr.R:ltä ja kaikkea kivaa käyttötavaraa. 
Taltioin osan tälle uudelle kameralle =)

Guccin pikkulaukku, kaunis käsikoru, lahjakortti lippupalveluun (Jes! Pääsen katsomaan jotakin haluamaani artistia!) Volume Million- ripsiväri, josta vähän mainitsinkin ;)
 Ihanat ja mukavat Pieces:n olohousut, kashmir-sukat, japanilaista luomuteetä ja Saaga- teen haudutusväline (tai mikä se nyt on nimeltään??)
Ihana retro radiokello, jota voin kuunnella aamuisin kun heräilen =) Kiva lahjaidea!

Työkaverilta sain myös tällaisia =) Kuuma/kylmävesihaude on tullut heti käyttöön! Vähän flunssassa kun olen, tuo lämmittää mukavasti niskaa ja jalkoja, kun nyhjötän tässä koneella ja sohvalla.


 Mr.R valitsi kameran vielä vaaleanpunaisena... <3
Kamera ja hiustenpidennykset ovat kyllä ihan parhaimmat, vaikka tykkään kaikista paljon.
Ensiviikolla laitattamaan hiukset uusiksi, en vain tiedä mitä väriä haluaisin, pitäisikö tehdä todella radikaali muodonmuutos..? Haluaisin kokeilla vaaleaa, mutta kaikki sanovat, että tumma pukee parhaiten, kun olen aina aika ruskea.. (thank god, theres solarium!)
Huomenna aamuvuoroon ja illasta shoppailemaan joulualeen, katsotaan mitä aarteita löytyy!

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä Joulua kaikille 2011!
Nyt viltin alle ja juomaan teetä joulukuusen valojen alle..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥