keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Weirdo

Oon tehnyt ja juossut hirmusesti asioita tänään vaikka ulos pääseminen oli melko työlästä alkuun. Kävin kirjastossa, hoidin piilarit, vein puhelimen huoltoon (nyt jo!!!) näin ystävää, autoin pikkuAksua matikan tehtävissä, lähetin arvontapalkinnon, sain itte paketin, ramppasin kaupoissa, autoin autokolarissa kahta tyttöä.  Laskut maksettu ja asiat hoidettu, ihanaa voi levähtää loppukuuksi. Perheasiat vielä painaa, mutta onneksi mulla on Samppa, ei tarvitse olla yksin. Mulla on pieni melankolia päällä, mutta jaksan silti naureskella ja olla hyvällä tuulella. Heittää vähän huonoa läppää vituiksi menneistä asioista. Anteeksi.
Sain postissa uuden lätsän ja Samppa kengät ja paitoja Stadiumin synttärialesta. Lisäksi mä bongasin citymarketista 10€ valkoisen ihanan ja siistin softshell-takin!! Siellä oli läjä mustana ja valkoisena myynnissä, vaikutti tosi hyvältä ja laadukkaalta hintaansa nähden. Ei mistään oikeasti saa kympillä sofshell takkia, joka kestää tuulta, kylmää, vettä ym. ja on jopa hyvännäköinen. Menkää ihmeessä katsomaan jos siellä vielä on, se oli joku tarjousjuttu ja tänään niitä oli ainakin paljon vielä.

Ja mitä näihin asukuviin tulee, niistä ei tiedä erkkikään..

 

"Ja sitten hän kääntyi katsomaan lintua" 
Repeilin yksinäni koneella kun mietin tota lausetta tohon... Mikä mua oikein vaivaa tänään. Ilmeisesti v*tutuksen ja hyväntuulisuuden mixtuuraa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥