Olen silti vahva, kärsinyt ja pikku hiljaa elpynyt viime vuodesta. Viime vuosi oli rankimpia kokemiani, kun burnout iski, lähin minua tukenut ihminen kuoli eikä syytä vieläkään tiedetä hänen lähdölleen, otin lopputilin ja jouduin rakentamaan koko elämäni uudestaan sosiaalituen voimin.
Juuri pahimmalla kaudella sängystä nouseminenkin tuntui ylitsepääsemättömältä. Halusin vain nukkua tuon tuskan ja ikävän pois ja herätä vasta sitten kun olen parantanut itseni ja valmiina jatkamaan siihen mihin jäin.
Olen kiitollisuuden velassa näille ihmisille, jotka saivat minut kirjoittamaan CV:ni uudestaan ja ottamaan yhteyttä pieneen erikoisputiikkiin, joka etsi myyjää joukkoihinsa.
Minut kylvi tunne etten ole vielä valmis mihinkään, varsinkaan töihin ihmisten ilmoille, halusin vain olla omissa oloissani ja nuolla haavojani.
Tämä pieni putiikki on ollut aivan erikoinen ihanine tuotteineen ja myyjineen. Uniikki pikku kauppa, mihin haki monet kymmenet ihmiset paikan vapauduttua. CV:n lähettämiseni jälkeen en uskonut, että voisin saada paikan työkokemuksestani huolimatta, en jaksanut uskoa että onni voisi vielä potkaista.
Eräänä aamuna puhelimeni soi ja tavalliseen tapaani makasin vielä sängyssä aamupäivän jälkeen.
En tunnistanut numeroa, enkä normaalisti olisi vastannutkaan.
Puhelin tupsahti peiton syövereistä käteeni ja vastasin silti puoliunisena mitään erikoista odottamatta.
Virkeä nainen soitti, enkä ensin ymmärtänyt mistä oli kyse, kun lähes untenmailla olin.
Sitten hän pyysikin minua työhaastatteluun tunnin päästä tähän pikkupuotiin, johon en uskonut saavani edes mahdollisuutta!
Moneen kuukauteen en ollut tuntenut sellaista iloista paniikkia ja jännitystä, kun kiireessä yritin löytää päälleni jotain tarpeeksi edustavaa. Meikkasin autossa ja marssin tuonne ostoskeskukseen missä tämä puhelimessa jutellut nainen odotti minua.
Kaikki meni hyvin ja pyrin olemaan asiallinen, pienellä huumorilla höystettynä.
Tämä mukava nainen katsoi syvälle silmiini ja kysyi puolen tunnin jutustelun jälkeen koska voisin aloittaa.
Sydämeni pysähtyi hetkeksi ja olin sanaton. Yritin änkyttää, että eihän minulla mitään tässä ole..Että vaikka heti!
Hän pyysi minut mukaansa katsomaan uutta ranskalaisvalmisteista leipäkonetta toiselle paikkakunnalle ja lähdimme siltä seisomalta. Yritin imeä kaiken tiedon muistini syövereihin, että muistaisin edes jotain aloittaessani tässä uudessa työpaikassani. Illalla kotiin päästessäni en vieläkään oikein tajunnut, että olin juuri saanut työpaikan mitä havitelluimmassa paikassa vain kolmen kilometrin päässä kotoani!
Muistan sen illan iäti, silloin alkoivat unelmani hyrrätä ja aivoissani tapahtua. Unenomainen olo kalvasi ja soittelin perheelleni tästä. Itkuisena kerroin että Tästä alkaisi uusi lukuni.
Sieltä alkoi uusi elämäni jauhojen, uunituoreen pullan ja leivän tuoksun saattelemana.
Olen työskennyt liki 8 kuukautta vakituisena tässä ihanassa leipomo-konditoriapuodissa, saanut upeita työkavereita, tukevan paalukiven elämälleni ja saavuttanut paljon pieniä unelmiani.
En voi muuta kuin kiittää näitä ihmisiä, jotka pitivät minut pystyssä, kun omat jalkani eivät kannattaneet.
Ilman heitä makaisin vieläkin sängyn syövereissä saamatta mitään aikaiseksi säälien itseäni!
Kiitos teille, että sain elämänhaluni takaisin!Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥