lauantai 11. elokuuta 2012

Buist

Moi kaikille!
Jokainen kesäkissa varmaan tietää ajankohdan vuodesta, jolloin uhmataan kylmyyttä ja pompitaan yhä ulkona puolipukeissa toivoen, että kesä jopa palaisi hullun lämpimine päivineen tuoden palaneen ihon ja hikitipat otsalle mukanaan. Kuulun tuohon lahkoon, joka jälkiviisaana valittaa vilustumisenoireita kuitenkaan mitään oppimatta kun seuraava tyttöjenilta iskee. Se, että aurinko paistaa, ei tarkoita että ulkona olisi lämmin? Mikä hitto meitä naisia vaivaa.
Tosin näiden kylmänväristyksien ansiosta sain hyvän syyn lähteä metsästämään verkkokaupoista lämpimiä villapaitoja ja vermeitä, ( Ja tottakai niille sopivia asusteita...??) Sain hillittyä itseäni sen verran, että tilasin muunmuassa tämän neuleen ja housut.. Muu tilpehööri on repäisty taustalle .. :)

Voin myöntää, että syyllistyn pukeutumaan yksitoikkoisesti mustaan ja tummiin väreihin pimeiden iltojen tullen, mutta tätä nykyä näyttäisin varmasti uhkaavasti joltain gootilta, nimittäin suklaanruskeasta hiusväristäni tuli vahingossa musta viikon vaihteessa. (Kyllä, tein kaiken ohjeiden mukaan, värin merkkiä en nyt muista)
Voitte arvata, erehdyinkö tapani mukaan värjäämään samalla kyseisellä aineella myös kulmakarvani sillä tuloksella, että mustalais-turkkilaislook on syntynyt :D.

Okei, haha.. :)
 Tätä nykyä välttelen yhä isoja kultaisia korvakoruja, nimittäin tuntemattomat nuoret mustalaismiehet vilkuttelivat tien toiselta puolelta yksi päivä, mutta anyway jatkukoon sepitykseni ihan näillä oikeillakin kuulumisilla.
Vietin viimeisen lomaviikon erityisen vauhdikkaissa merkeissä reissaten ystävieni kanssa ja lähdin torstaina töistä ajamaan suoraan Pipefestiin Jämsään tietämättä oliko liputkin jo loppuunmyyty. Liput ja paikat leirintäalueelta löytyi ja myös monet vanhat ystävät joiden omalla "rapa"bussilla heiluttiin lähes koko festareiden ajan popittaen "läskiä mulkkua" ja maaten bussin katolla. (Kuunnelkaa toki youtubesta;)
Hyvästä artistitarjonnasta huolimatta, emme päässeet (....) katsomaan juuri yhtään esiintyjää, tosin Elokuu tuli nähtyä ja vilaus muita. He vetivät hyvän keikan ja aina heidän biisien tullessa radiosta tai telkkarista, koko kehon valtaa lämmin ihana tunne... <3 Koko kesän paras reissu! Oltiin siellä neljä päivää, jonka jälkeen ajettiin suoraan Saloon ns. jatkoille pariksi päiväksi, sieltä Helsinkiin ja sieltä lopulta kotia.
Hitsi, mun piti tehdä tästä pitkä postaus, mutta aika loppuu kesken, jatketaan kun pääsen taas valloittamaan jonkun tietokoneen! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥