keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Piristystä treeniin ja hidasta edistystä

Itselläni on viha-rakkaussuhde salilla käymiseen ja treenaamiseen ylipäätänsä. Olen käynyt joulukuusta asti salilla kiinteämmän ja timmimmän kropan toivossa, sillä en ole ikinä ollut tyytyväinen itseeni, vaikka tiukan paastoamisen ja dietin seurauksena olen saanut huomattavassa määrin painon putoamaan. Ja mä en puhu nyt mistään viidestä kilosta, vaan 25 kilosta. Lähdin ensin treenaamaan suurella motivaatiolla ja apinanraivolla ystäväni valmennuksen avittamana. En ymmärtänyt ensin mitään liikkeiden tai tekniikoiden päälle vaan tein sillä periaatteella, että mahdollisimman paljon kerralla ja kaikkea kunhan hiki tulee. Onneksi en ehtinyt kauaa tehdä turhaa työtä, vaan minulle on opetettiin erään timmin valmentajataustaisen rautakäden avulla jaotetun treenaamisen salat, ruokapuolta ja oppeja ravintolisien käytöstä. Käytän tällä hetkellä CLA+ rasvanpolttajaa, omega 3:ta ja tilasin juuri vihreä tee- nesteenpoistajia. Käytän välipaloina patukoita ja dietmixin proteenijauhetta treenin jälkeen ja pitkin päivää sekä syön säännöllisesti. Mutta mainittakoon tähän väliin, että olen laiskotellut kohta kolmisen viikkoa treenaamisen ja ruoan suhteen, mikä näkyy pömppömahana näissä tänään otetuissa kuvissa.. Harmittaa, että pääsin lipsumaan tässä !!!

Kumminkin ajansaatossa olen ottanut treenaamisen vakavemmin ja näin ollen panostanut parempiin välineisiin ja asuihin. Vanhassa kulahtaneessa H&M:n paidassa tuli nopeasti todella kuuma ja helmaa sai repiä alas kesken sarjan vähän väliä ettei mahamakkarat pursuneet ulos ja leggareita sai väännellä, ettei tullut törkeetä kamelinvarvasta. Se oli välillä todella vaivaalloista, vaikken usko että muut salilla ehtivät kiinnittää huomioita tommosiin. Hyvät istuvat treenivaatteet ovat kuitenkin osa onnistunutta treeniä, jolloin huomion voi kiinnittää yksinomaan treeniinsä (ja harvemmin muualla saa yhtä vapaasti käyttää kirkkaita värejä ja kuvioita piristämään, kuin salilla joten miksipäs ei!)

Suosittelen Six Deucen maailmanlaajuista brändiä, joka keskittyy hemmetin nätteihin ja istuviin treenivaatteisiin. Urban Trace on merkin virallinen maahantuoja, jolta saa myös muita laadukkaita ja tyylikkäitä treenivaatteita. Facebook-sivuilla on käynnissä 200€:n arvoinen arvonta, johon kannattaa osallistua! Tutustukaa ihmeessä valikoimaan, voin lämpimästi suositella, sillä kaikista treenivaatteistani pyrin aina saamaan tämän setin ylleni salille, jopa suoraan puolimärkinä pyykkitelineestä ;)

Kangas on hengittävää ja tukevaa, mutta silti mukavantuntuista päällä. Lisätietoa vaatteista täältä.







 

 

Harmittaa, etten ottanut aluksi kunnon kuvia, joihin olisi voinut vertailla matkan aikana, mutta tämä on muistaakseni uutenavuotena napattu kuva ja taisin painaa peräti 67kg silloin.


Nämä ovat n. puolessa välissä otettuja (helmikuu), kun pääsin vasta kunnolla jyvälle.. Paino oli n. 65kg.

 

Tänään vaaka näytti 62,6kg salilla.. Aion keskittyä paljon aerobiseen liikuntaan ja ruokavalioon kesää kohden!




Hitaasti, mutta varmasti! Tavoitteena olisi pudottaa painoa terveellisesti 60kg asti ja saada kauniit näkyvät lihakset. :)

Älkää olko julmia tai ilkeitä, vaati hieman kanttia laittaa tämmösiä tänne.. :/

14 kommenttia:

  1. Itse aloitan treenaamisen kunnolla kunhan oon saanut itseni sairauden puolesta parempaan kuntoon. Tulossa on uusi ruokavalio ja treeniohjelma. Vaikkei mulla ole painoa tiputettavaksi, niin kukapa ei haluais timmiä kroppaa. Mä syön niin säännöllisen epäsäännöllisesti ja kunto on Huono isolla Hlla.. Ihan hävettää välillä nää omat tottumukset, mutta kesän aikana on tulossa muutos parempaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehdottomasti suosittelen ottamaan apuja sellaselta, joka tietää näistä! Se on oikeasti monimutkaisempaa maallikolta lähteä salille (minä hyvänä esimerkkinä...) ja noista treeneistä saa paljon irti pienillä ammattilaisten vippaskonsteilla! Anteeksi, jos kysyn mutta sairastatko jotain vakavaa..? .:( Toivottavasti et!!!
      Ja hei, mä en malta odottaa fintess-hanka sainaa! ;)

      Poista
    2. Mahtavaa nähdä nuita sun tuloksia kyllä! Sulla on sika hyvä kroppa kyllä. Tulee sellanen olo, et kun muut onnistuu, kyllä minäkin onnistun. Ei se haittaa vaikka kysyy! Ei mitään erityisen vakavaa siis ole, mutta tämä vaikuttaa niin paljon kehon toimintaan ja eri toimintoihin, ettei treenaminen onnistu ennenkuin on muu kroppa saatu kuntoon. :)
      Sitten kunhan saan homman alkuun, niin ehkä ruodin tuolla blogin puolella jotain.. :P Sitä odotellessa..

      Poista
    3. Vitsi, kun mä löytäsin sulle kuvan itestäni 85kg:sena, mä olen yks kävelevä esimerkki löysästä laiskasta ja aikaansaamattomasta ihmisestä joka jollain ihmeen konstilla pysty tähän. Mä uskon että sulla on vielä paremmat edellytykset kuin mulla, ihan oikeasti joten anna vaa palaa!!;)

      Poista
  2. Toi sun haba ;___; Mä haluun samanlaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä menin ihan sekasin tosta kommentista, kun ei se tunnu sillai itsellä miltään kun peilistä katselee!! <3 :3 MwaaaaH!!

      Poista
    2. No kyllä se on jäätävä :O

      Itellä pelkkä spagetti.. ehkä pikkuruinen pallo tulee esiin kun jännittää :'D Toi kuva kyllä inspiroi mua kasvattaan samanlaisen :)

      Poista
    3. Nyt spagetti bolognesen tilalle kunnon kipparikallen patti!! ;) Mitä mä noita juttuja olen kuunnellut niin kädet on helpoimpia muokata ja niissä näkyy tulokset nopeimmin! Mä voin kans allekirjoittaa tuon, eli alappas tyttösein vääntämään ;)

      Poista
    4. Niinkö :o Mahtaakohan 5kilon painot riittää :D

      Poista
  3. uuu sun kroppahan näyttää tosi hyvältä!!<3

    VastaaPoista
  4. Oi noi on kyl niin hienon näköset :)

    VastaaPoista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥