Täytin siis vuosia tässä hiljan ja tuli juhlittua like old school...
(Jäätävä känni, mitä sitä turhaan alkaa hienostelemaan)
Tässä lähentyessä kolmekymppisiä (LUOJA TOTTA SEN ON) mä olen pikkuhiljaa alkanut luopumaan niistä kaikista stereotypioista mitä oon itselleni ehtinyt luomaan tässä elämäni aikana koskien kaikkea elämiseen, sitoutumiseen ja varallisuuteen liittyviä odotuksia. Mulla on aikoinaan ollut hyvinkin selvää mihin ikään pitää tyyliin saada lapsia, hankkia omakotitalo, mennä naimisiin, piti olla hieno auto ym. Olin aikaisemmin aika tiukka itselleni näissä asioissa ja halusin ikäänkuin suorittaa elämäni juuri sillain miten se suomalaisissa unelmissa menee. Olin pöljä, ei ihmisten onnellisuus kulje samassa muotissa toisten kanssa. Kalastelin menestystä, suosiota ja arvostusta niin paljon työnohella ja rahalla, että meinasin unohtaa kuka olen ja mistä tulen.
Mä kasvoin hevosen paskanhajussa tallissa, leikin vanhoilla rikkinäisillä kierrätyskeskuksesta hommatuilla leluilla ja ropasin suzuki PV:tä omin käsin ja olin ihan vitun onnellinen. Mulla oli tosi sähäkkä luonnonkihara, joka sai vaellella naamalla ihan miten tahtoi. Mä olen se.
Kun muistelen viime vuosia, oon puskenut eteenpäin semmoisella puhdilla tavoitellessani näitä päässäni kehittelemiäni juttuja, etten ole elänyt juuri ollenkaan. Muistan erään illan ystävien kanssa, jolloin olin vaan niin väsynyt. Niin väsynyt, että koko ilta tuntui olevan vain yksi suoritusten suuressa joukossa ja suoritin sitä sillain että saisin vain tyyliin postauksen tänne siitä.
"Tulee palkankorotusta, ollaan onnellisessa parisuhteessa, nähdään ystäviä usein on niin kivaa"
Pohdin aika pitkään sen illan jälkeen että millon sitä on vaan alkanut suorittaa/lusia elämäänsä?
Mä kuitenkin olen aina ollut se huoleton ja vastuuton ilolla leikittelevä ihminen. Mulle on ollut jäätävän tärkeää, että kaikilla on hauskaa eikä kukaan jää ulkopuoliseksi, teen itteni ihan pelleksi vaikka linnanjuhlissa, jotta saisin ystäväni viihtymään. Ei ollut yhtään mun kaltaista olla niin "epäläsnä".
Tajusin sen aina jälkeenpäin, kun multa kysyttiin miten meni ja oliko kivaa enkä osannut vastata.
En oikein muistanu niistä mitään. Tai oikeastaan koko kuluneesta viikosta.
Sain jonkun stopin tossa vuoden vaihteessa ja aloin duunaa omia juttuja vähän sivummalla muista. Luin paljon kirjoja filosofiasta. Kaivoin vanhoja päiväkirjoja esiin ja luin ne silmät kyynelehtien. Juttelin nuoruudestani perheeni kanssa. Jotenkin rauhoituin ja aloin kelaa asioita vähän uudesta kulmasta.
Mun ei oo pakko vaan suorittaa tätä elämää pois alta jonkun luoman "onnellisuuskaavan" myötä, me ollaan kaikki omia suutareitamme ja tiedetään mitkä kengät tuntuu parhaimmalta omissa jaloissa
Viitaten siis sanontaan "Kokeile kävellä muiden kengissä"
Anyway, itsetutkiskelu on tuottanu tulosta monelta kantilta ja oon voinu paremmin kuin koskaan viimeaikoina! Henkeä ei kurista heti aamusta ja öisin saan nukuttua, enkä tuijottele kattoon. Oon jättänyt turhanpäiväsen shoppailun (melkein) ja keskittynyt olennaisiin juttuihin. Oon käynyt kirjastossa lueskelemassa ja tavannut yhtä ihanaa ihmistä. Oon tosiaan höllännyt ja antanut paljon viikonloppuvuoroja pois, että saan olla ihmisten kanssa ihan ajan kanssa.
Se on muuttanu todella paljon fiiliksiä kaiken suhteen!
Heh, tästä ei tullu yhtään semmonen kirjoitus mitä mietin mut ajatuksia vaan satoi näppikselle! Varmaan joku ikäkriisi!
Mutta kuitenkin tän koko postauksen tarkoitus oli kertoa että mulla oli tosi mukava syntymäpäivä ja mieletön talviloma. Im blessed.
