torstai 11. huhtikuuta 2013

Vedenpaisumusta ja armylookkia

Heipsan!!!

Ää. Arvatkaa mitä kävi töissä. Naisten ei pitäis alkaa putkiremppaajiksi omasta toimesta.
Meidän lavuaari on jo pidemmän aikaa sanonut itseään irti tukkeutumalla vähän väliä eikä eilinenkään ollut poikkeus sen osalta. Koko päivän siinä minun vieressä möllöttävä haiseva lavuaari sai mut lähtemään sotaan ja kaivamaan kaapista isot kumihanskat, hengityssuojaimen ja vanhan tiskiharjan. Kyseessä oli siis sellainen automaattihana, jotenka fiksuna tyttönä suljin sieltä sitten sen pääkytkimen ettei vettä tule kun automaatin edessä sohlataan ja koitan saada auki sitä tukkeutunutta osaa. Tietenkin roplasin sitä jotain mutterin tapaista, josta ei tapahtunut mitään. Ei vettäkään tullut, joten annoin sen vain olla ja menin siinä välissä palvelemaan asiakkaita..
Kassalla ollessani jostain kuului sellainen piuhahdus, mutta en kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Menin sitten muutaman kymmenen asiakkaan jälkeen katsomaan ja jumalauta, se pieni mutteri oli lentänyt niin paineella uunia päin että uunin sivustaan oli tullut iso klommo. Ja sitä vettä suihkusi valtoimenaan.
Menin pikkupaniikkiin ja roplasin jotain hanan kytkintä vahingossa sitten täysille, jolloin vettä alkoi suihkuta vielä kovemmin, niin kovaa että sitä lensi asiakkaiden puolelle.
Hitto, jonkun ihmeen kautta äiti sattui tulemaan juuri oikealla hetkellä hakemaan kahvileipää meiltä ja näki mun yrittävän epätoivoisesti tukkia sitä reikää pyyhkeellä veden suihkutessa sieltä välistä :D Hän pinkoi kassan ohi meidän puolelle ja katkaisi koko päähanan (Jonka se muka löysi heti siinä sekunnin sadasosassa ja minä en millään koko aikana.....) jolloin vedentulo loppui. Äiti, kiitos. En ole koskaan kuullut äidin kiroilevan, mutta silloin kuului kyllä ennenkuulematon V-sana :D:D:D::D::D::D  Mun kuuskymppiseltä mamalta :DD

Kokeilin tänään myös viimepostauksen meikkejä, olen todella positiivisesti yllättynyt korostusväristä,
jopa niin paljon että kävin hakemassa tänään sille ihkaoman sudin Seppälän alennuksesta. :) Vilkaisin netistä vähän ohjeita sen käyttöön ja kas! Minusta meikki on paljon freesimpi ja kauniimpi!! Aion ehdottomasti pitää tämän tästedes meikkilootassa, thebos.fi :ssä tuotteella on hintaa vaivaiset 4,90€ ja omani on sieltä.
Ginatricotin huulipunasta on tullut myös ihan lemppari. Punassa on paljon pigmenttiä ja se tuoksuu todella hyvältä!!







Korostusväriä







//Paita GT Housut GT Takki H&M //

9 kommenttia:

  1. Sopii ihan mielettömän hyvin sulle noi ihanat huulipuna ja korostusväri, oot tosi kauniina!
    Ja armykuosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, kiitos ihana <3 Kokeile ihmeessä sitä korostusväriä, tehnyt paljon terää meikkaamiseen ylipäätänsä, viimeaikoina mulla on ollut vähän lässähtänyt fiilis ja tällä ilme kyllä parani kummasti ;) Eikä ole kovin kalliskaan! Olen törmännyt tuohon huulipunaan monissa blogeissa ja on kyllä just niin ihana kuin on kehuttukin :))

      Poista
  2. siis mun on pakko kanssa ostaa tota korostusväriä ja se kulmakarva tussi =D oon tällänen blogien uhri, aina kun joku kehuu jotain kivaa tuotetta, niin mäkin meen ostamaan sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä viitti, sun takia menin tilaamaan niitä itseruskettavia hanskoineen :D

      Poista
  3. Taas niin kauniina! ♥ Ja pakko kyllä kotiuttaa tollanen ginan huulipuna, näyttää niin ihanalta! ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mwaah, älä muuta viserrä! Olin niin tohkeissani tämän pinkin sävyn kanssa, etten tajunnut katsoa mitä muita sävyjä on saatavilla! Joku korallinpunainen voisi olla seuraavana hankintalistalla! :)

      Poista
  4. koskitko lavuaariin paljain käsin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hanskat hetken kädessä, mutta ramppasin siel tiskillä kokoajan niin ne jäi jonnekin.. kyllä sitä paljain käsinkin voi ;)

      Poista
  5. minkälaiset hanskat sulla oli ?

    VastaaPoista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥