Voimapostaus

Hei puput. Elämä hieman koettelee tällä hetkellä, mutta mä otin joskus aikaisemmin sellaisen asenteen kaikkia elämän epäkohtia kohtaan, että tulkoon jos on tullakseen, en jää kiven sisään niitä itkemään ja murehtimaan. Olen aina luottanut siihen, että Karma hoitaa loppujen lopuksi asiat, myös minunkin kohdallani ja luotan siihen että minutkin tuomitaan oikeudenmukaisesti sitten kun aikani on.
Minulla saattaa olla jotain vikana, mikä löytyi peruslääkärikäynnin seurauksena, mutta mitään ei voi lyödä lukkoon ilman jatkotutkimuksia, jotka ovat parin viikon päässä.  Lähtö ei vielä ole edessä, mutta jotain elämääni muuttavaa saattaa löytyä. Se pisti ajattelemaan koko elämääni takaperin ja kävin sen seurauksena tänään morjestamassa vanhoja ystäviäni hautuumaalla.  
Teen aina niin, silloin kuin tarvitsen totaalistopin ajatusvirralleni ja mun on rauhoituttava hetkeksi.
Siellä ajatukseni selkiytyvät, sillä kuoleman tuoma pelko siinä sivussa saa ajattelemaan kaikkea isompana kokonaisuutena. Pienet mieltäpainavat tiptop asiat menettävät merkityksensä tyystin.
Siellä voi rauhassa mittailla elämänsä painoa ja pohtia onko ongelmat tosiaan niin vaikeita omalla kohdalla, kun näet ystäväsi hautakiven edessäsi ja pahimmassa tapauksessa sinä saatat olla siinä vieressä.
 Se voi kuulostaa pimeältä, mutta olen joka kerta lähtenyt sieltä toivonkipinä mukanani, jonka vuoksi palaan sinne aina pahimpien hetkieni koittaessa. Siellä ovat suojelusenkelini, jotka eivät anna minun luovuttaa.

Vaikka nämä uutiset hieman varjostivat vuosipäiväämme, koitettiin pitää kivaa ja käytiin Helsingissä ajelulla, syömässä ja sain tämän ihanan korun lahjaksi. Aloin itkemään jo pelkän pussin nähdessäni, sillä kukaan ei ole ikinä ostanut minulle mitään näin tyyristä ja romanttista korua. Minulle tuli huono omatunto ottaa se. Siinä pohdin sitäkin, että alkaako mulla hämärtymään jo blogimaailman ja realistisen elämän raja, sillä ennen en osannut nauttia niin paljon materialistisesta, varsinkaan kalliista semmoisesta vaan olin onnellinen ihan pienistä asioista. Pelkään sitä, etten osaa nauttia enää niistä pienistä rupisammakoista vesisateella kalliolla tai kuusen pihkan tarttuessa käteen ja sitä nuuhkiessa, just niistä pikkuasioista jotka tapahtuvat spontaanisti odottamatta, ilman etukäteen niille asetettua arvoa.

Äh, tämä kuumuus tosiaan sekoittaa ajatuksia entisestään, eräs viisas vanha täti sanoi minulle töissä.
Että kannattaa levätä.