torstai 2. lokakuuta 2014

Vaihtoehto ripsienpidennyksille ( Silk Fibre Lash Mascara)


Noniin! Nyt olisi aika paljastaa mistä olen vouhottanut jo tovin!
Kerroin hiljattain testailevani muutamaa juttua ja nyt olisi aika paljastaa mitä olisi kirsikkana kakun päällä.
Todella monet ovat turvautuneet ripsipidennyksiin kuluvina vuosina ja maksaneet itsensä kipeiksi jatkuvilla ripsihuolloilla omista ripsistä puhumattakaan. Minäkin voin kertoa kuuluvani noihin jotka ovat pitäneet vuositolkulla ripsipidennyksiä ja köyhtynyt niin rahapussista kuin omista ripsistäkin tämän vuoksi. Lisäksi ripsipidennykset ovat painaneet omat pikkuräpsyt aivan suoraksi ja verottanut niiden tuuheutta. Mä voin kertoa kokeilleeni lukuisia erilaisia voluumia antavia ripsareita ja  ripsiseerumeita, kuitenkaan onnistumatta saamaan tuuheita pitkiä ripsia turvautuen sitten lopulta irtoripsiin. Ajattelin myös jääväni lopullisesti ripsipidennys/tekoripsi kierteeseen, sillä en pitänyt ollenkaan omista lyhyistä ripsistäni varsinkaan kun yläluomet ovat luonnostaan "laiskat".  Laitan myöhemmin vielä lisää todistusaineistoa tästä käytössäni, sillä olen käyttänyt tätä joka päivä!

Mä olen niin innoissani, vakuuttunut ja iloinen tästä tuotteesta, että teidän ON PAKKO KOKEILLA, jos lyhyet tynkäripset vaivaavat teitäkin!
"Tällä kaksivaiheisella toimenpiteellä, jossa ensin käytetään geeliä ja toisessa luonnollista kuitua saadaan välittömästi jopa 150 % pidemmät ja kauniinmuotoiset ripset."
Nonniin.. Katsotaan miten käy!


Kyseessä on siis Silk fibre lash mascara, joka kuitujen avulla rakentaa tuuheat ja pitkät ripset, jotka kestävät kunnes peset ne pois. Kuten mainitsin, olen kokeillut vaikka mitä ripsijuttuja ja olen ollut skeptinen kaikkia megaripsiä lupaavia tuotteita kohtaan. Tämä on ensimäinen  kokeilemani, joka toimii juuri kuten lupaa. Lueppa tämä, niin tiedät missä mennään:

Wands with Box 

Silk Fibre Lash Mascara

    • Tuotteella saa yhtä näyttävät ripset kuin ripsienpidennyksilläkin
    • Muodostaa paksummat ja pidemmät ripset helposti jo ensimmäisellä harjauksella
    • Ripsien pituutta voi itse rakentaa – mitä enemmän lisäät kuitua sitä pidemmät ripset
    • Sisältää kandelilla- ja mehiläisvahaa joissa on runsaasti tulehdusta estäviä sekä hoitavia ominaisuuksia
    • Vedenkestävä – kestää sadetta ja kyyneleitä, mutta poistetaan  lämpöisellä vedellä liottamalla, kasvojen puhdistusaineella tai silmämeikin poistoaineella kun itse haluat.
    • Voidaan käyttää piilolinssien kanssa (Vastuu kuitenkin itsellä, sillä kuitu pitää kiinnittää hyvin ettei se varise piilolinsseille) * Käytän itse piilolinssejä, eikä minulla ole ollut lainkaan ongelmia tämän tuotteen kanssa.
    • Sopii myös herkille silmille
    • Voidaan käyttää ripsitaivuttajaa myös viimeistelyssä
    • Ei rasita ripsiä kuten ripsipidennykset vaan sisältää ripsiä hoitavia ainesosia ja auttaa nopeasti pidennyskierteessä olleita ripsiä palautumaan.
    • Ei sisällä:

      • sulfaatteja
      • alkoholia
      • parabeeneja
      • lanoliinia
      • keinotekoisia hajusteita
      • gluteenia
      • kalaöljyjä
      • vismuttia
Miten tämä toimii?

Kaksivaiheinen tekotapa takaa pysyvät ripset ja lisää voluumia. Pakkaus sisältää mascaran ja kuidut nätissä omassa rasiassa.

Käyttöohje
Tämä kuituripsiväri toimii siten, että ensin levitetään mascaraa huolellisesti ripsiin, jonka jälkeen levitetään musta kuitu päälle nopeasti, ettei mascara ehdi kuivua vielä alta. Tämän jälkeen mascaraa laitetaan uudestaan sulkemaan kuidut kiinni pörröttämästä ja sinetöimään ne ripsiin kiinni. Kerroksia voi laittaa niin useita kuin itse haluaa.  Parhain tulos tulee, kun teet yhden silmän kerralla ja annat kuitujen kuivahtaa mascaran avulla kunnolla kiinni ennen uutta kerrosta, etteivät ne lähde irti uutta kerrosta tehdessä. 
Se todella kasvattaa silmin nähden ripsiä kuitujen avulla monilla millimetreillä! Mä olen rakentanut tällä tuotteella muutamalla kerroksella niin hyvät ripset, että ne vetävät vertoja ihan oikeille ripsienpidennyksille! Parasta tässä on vielä se, että siinä on hoitavaa argan-öljyä joka saa ripset voimaan hyvin pitkän pidennyskierteenkin jälkeen. Se on vedenkestäväkin, mutta lähtee kuitenkin vedellä. Aika jännä, eikö? Lämpimällä vedellä muutaman kerran huuhdellessa kuitu lähtee pieninä hiukkasina pois, mutta ei lähde kuitenkaan irti ripsistä tällöin, jos kyynelehtii tai vaikka sataa.

Ripsikuitu on hiutalemaista haituvaa, joka muotoutuu harjatessa ripsienkaltaisiksi jatkeiksi omiin ripsiin.
Mascara on koostumukseltaan helposti levittyvää ja erottelee ripset paakkuuntumatta monista kerroksista huolimatta.

Näissä kuvissa meillä on tässä yksi kerros kuitua. Aikamoinen ero, eikö?


Kipinkapin tilaamaan, ennen kuin loppuu! Ne ovat monessa myyntipaikassa ykkössijalla myydyimpien tuotteiden listalla ! ;)  


Jälleenmyyjiltä:


VikingLineCosmeryaBellapuoti




TyvenboutiquebeautynessGLOW




HiusgalleriaEMM's Wellness






Gunnevis Hudvård, Strandgatan 15, Mariehamn
Parturi-Kampaamo Riitta, Lappeentie 18, Imatra
T:mi Päivi Helena, Vuoksenniskantie 79, 55800 Imatra
Lempäälän Keskus Apteekki, Lempäälä
Ensimmäinen Apteekki, Kuopio
Kaarinan Apteekki, Kaarina
Kipparlahden Apteekki, Helsinki
Koivu Apteekki, Tampere
Porin Keskusapteekki, Pori
Puijonlaakson Apteekki, Kuopio
Tesoman Apteekki, Tampere
Sörnäisten Apteekki, Helsinki
Taulumäen Apteekki, Varkaus
Kasken Apteekki, Kaskenkatu 10, Turku





15 kommenttia:

  1. Ulkomailla näistä kuituripsareista suosituin taitaa olla Younique 3d fiber maavara. Tota meinasin itsekin tilata eBaysta, mutta päädyinkin ostamaan Love alpha -merkin version ja täytyy kyllä sanoa että toimii sekin :D

    Nää saa siis myös täältä kannatusta! Mulla ainakaan omat ripset normaalilla ripsivärillä ei näytä yhtää miltä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä! Mä luulin ensin, tämä on samanlainen tökötti kuin se vanha kaksivaiheinen ripsari, missä laitetaan ensin toisesta päästä valkoista tököttiä ripsiin ja sitten toisesta päälle mustaa. Mä olin todella yllättynyt tästä tuotteesta! Mulla on paljon ripsiä, mutta ne ivat niin lyhyet, ettei niiden tuuheuskaan riitä sitä korjaamaan.. Tää on ihan huipputuote , oikeasti.

      Poista
    2. Sama täällä! Huippujuttu tosiaan. :)

      Hyvä autocorrect näköjää mulla tullut, maavara on siis maskara :D

      Poista
  2. Minkä hintainen tämä setti on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cosmeryalla 39,90, mutta käytä alekoodi keyword15 niin saat vähän alennusta siihen :)

      Poista
  3. Minkäköös hintanen toi tuote on? Ja saa siis tilattua?
    -annis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tilattua klarnalle ainakin Cosmeryalla! Muista alekoodi! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No näistä mä oon vouhottanu! Mutta sen eron sillain näkee vielä paremmin kun itse katsoo peilistä! ;)

      Poista
  5. Esittelytekstissä kuidun sanotaan olevan "luonnollinen". Mitä luonnollista siinä on...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä luonnollista on meikissä ylipäätänsä, jos lähdetään sille linjalle? Kuitu on valmistettu kasviperäisistä tuotteista ja verrattuna muoviripsiin, se on luonnollisempi vaihtoehto joka ei tarvitse liimaa pysyäkseen. :)

      "Kuitupuikossa on palmu vahaa ja luonnollisia kuituja jotka rakentavat ripsiin luonnollisennäköiset ripset. Tämä orgaaninen kuitu on helppo harjata ripsiin."

      Poista
  6. Hei, osaatko sanoa kauan tuon maskaran kuuluisi pysyä hyvänä, sillä mulla se on alkanut kuivua purkkiin jo reilun kuukauden jälkeen vaikka sitä olisi vielä jäljellä. Eli kuituja ei saa kunnolla enää kiinnitettyä vaan ne varisee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Minulla se pysyi muistaakseni pari kuukautta hyvänä! Kokeile reklamoida tuotteesta, itse olin kovin tyytyväinen tähän :)

      Poista
  7. Olen kyllä tosi pettynyt tuotteeseen saman tuloksen saa duo ripsarilla..En oo koskaan ollu herkkä millekkään ripsivärille mutta kuidut aiheutti tosi ärhäkkää silmien kutinaa. Raha meni kyllä tosiaankin hukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko näin? Voisitko reklamoida tuotteesta jälleenmyyjälle? :( Itse olin tosi tyytyväinen tuotteeseen!

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥