perjantai 21. joulukuuta 2012

Maailmanloppu ja Canon EOS 1000D

Hola hola!

Hitsi, jouluhässäkkä on ollut tosiaan lähellä viedä hiukset päästä! Auton starttikin meni rikki ja olen kulkenut töihin ja joka paikkaan milloin milläkin peukalokyydillä ja naapurin romanien kyydillä. Ulkona on ollut sen verran kylmä viima, etten näinkään mukavuudenhaluisena ihmisenä ole halunnut mennä tuonne ulos paleltumaan kuoliaaksi, kun en ole vieläkään oppinut pukemaan KOSKAAN TARPEEKSI VAATETTA PÄÄLLE. Puhelimen laturikin meni poikki, minkä vuoksi tuntuu että oon elänyt jossain pimennossa neljän seinän sisällä.. Mihinkään ei päässyt eikä mihinkään voinut soittaa! Onneksi auto saatiin toimimaan erään mukavan ihmisen avustuksella ja varapuhelimenkin siihen asti, että saan aikaiseksi hankkia uuden laturin. Kyllä näinä päivinä oikeasti taas nähtiin kuinka riippuvainen kahdesta kyseisestä maanpäällisestä asiasta voikaan olla! Taisin tulla jo vähän mökkihöperöksi.

Viimeiset kolme päivää on väännetty yhdessä Sampan opinnäytetyötä, jonka deadline oli tänään. Tämän vuoksi kaikki koneella vietetyt hetket on mennyt kirjoitteluun kaikenmaailman kanttauskoneista, plasmaleikkureista, vasaroista ja hengaritangoista. Olen ainakin yhtä asiaa viisaampi mikä mieleeni jäi tämän helvetinmoisen hulabaloon, kiireen,tiedon etsimisen ja kirjoittelun myötä; miten hengarit taivutetaan. MITEN HENGARIT TAIVUTETAAN. GIMMI A BREIK!
(eli kaikki jolta loppuu hengarit, lähettää mulle rautalankaa niin väännän teille kasan hengareita! )
Anyways, kolmen lähes yöttömän yön jälkeen tänään koitti ilouutinen; Samppa valmistui hitsaajaksi!! Onnea!!
(DASFGDSFSD KAIKEN SEN JÄLKEEN VIHDOIN HELEVET.....!!)
 Tämähän tarkoittanee minulle viikkojen yltäkylläistä hemmottelua avuliaisuudestani tässä rääkissä.

Ja mitä muihin ilouutisiin tulee; postissa saapui kauan odotettu paketti; Canon EOS 1000D ! Nyt poistuu huonot iphonekuvat ja pääsen vapauttamaan sisäiset kuvaajanlahjani. BHUAHAHAHAHAHA! Ensimäiset sata kuvaa on otettu kohteesta Samuli. Olisin ottanut kameran mukaan sänkyynkin mutta hän ei antanut. Olen ollut niin intopiukeana, että kaikki mahdolliset topsipuikot, pyykkikorit ja lehtipino on kuvattu kaikista mahdollisista kuvakulmista. Laittelen lisää kuvia, kun olen päässyt pois täältä neijän seinän sisältä ja olen saanut oikeasti jotain järkevää kuvattavaa.












  Hyvää yötä! :)
-Alejandro


P.S Ja mitä tuohon maailmanloppuun tulee, meidän piti mennä minun tahdostani väestösuojaan kykkimään koko päiväksi, mutta Samulin piti nähdä salkkarit. Eikä mitkään selitykset auttaneet, mun oli pakko mennä töihin.  Tosin kello on vielä 10 vaille kaksitoista, en uskalla vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa :D 


P.P.S Arvonnan voitti Nebukka88! Sinulle on laitettu sähköpostia. Kiitos osallistuneille, uutta kivaa on tulossa jo alkuviikosta!

2 kommenttia:

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥