lauantai 8. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Hullu päivä, ihmisiä tulvi joka puolelta, ovista ja ikkunoista, meidän liikekeskus oli ainoa aukioleva paikka koko kaupungissa SSO:N lisäksi! Hulina kävi ja välillä jonot ylsi ihan ulos saakka. Sai juosta pää kolmantena jalkana ja leipoa minkä ehti, ettei leipä-ja pullatiski päässyt tyhjenemään! Onneksi työpäivä on jo ohi ja huomenna alkaa vapaa.

Kävin vähän shoppailemassa ja jouluostoksillakin. Jollain ihmeen tuurilla erään lempikollaasin vaatteet olivat alennuksessa H&M:ssä! Ostin myös uudet ylipolven ulottuvat mokkasaappaat vetoketjulla, nekin olivat alennuksessa Koo-kengässä, minulla kävi tuuri nimittäin kyseessä oli viimeinen koko ja ylipäätänsä kenkäpari, joka sopi minulle! Kengät maksoivat 32€, lähtöhinta taisi olla liki 88€ :O Säästin siis mukavan summan! jonka voin siis huoletta tuhlata johonkin muuhun..

Päivänasua, tosin silitysrauta teki tenät! :(:(:( 

//Mekko ja "näkymätön" rusettivyö H&M, housut:GT, Uudet kengät:Blanco//

Uudet kollaasivaatteet seuraavassa postauksessa! :>
'

 Illalla herkuteltiin ja syötiin vuoden ensimäinen kinkku! (tai no se oli sellanen valmis, kypsä pikkukinkku. Kai se lasketaan?) Tehtiin ohelle hyvä kinkkuliemikastike, keitettyjä perunoita, salaattia, tuoretta leipää. Meidän "sisäiset" lapsetkin riemastui, kun pihalta kuului yhtäkkiä tuttu jäätelöautonsointu.
Jäätelöauto joulukuussa?!
Juostiin äkkiä alas ja jäätelömyyjän ilme oli kieltämättä vähän huvittunut kun kaksi aikuista lasta juoksee kengät väärissä jaloissa valitsemaan jäätelöä -15 asteessa. Myyjä oli oikein mukava ja antoi vielä alennustakin. Lienemmekö sitten koko illan ainoat asiakkaat... Liittyminen kanta-asiakkaaksi oli maksutonta, joten tulipahan sekin tehtyä! :) Sain oman kanta-asiakaskortinkin yay! ;)

Käytän näissä postauksissa turhan usein sanaa ruokakooma, tässä tapauksessa olisin voinut käyttää sanaa ruoan aiheuttama tajuttomuus. Pikkupossut nukahti sitten telkkaria katsellessa, kun masut oli niin täynnä kinkkua ja jätskiä;)




Nämä on hirmuhyviä! 


                                       Hyvää itsepäisyyspäivää! 


2 kommenttia:

  1. Oii jäätelöautoo! Viimeks lapsena ostanu sieltä :D Ostin ite viimevuonna tommosen pikkukinkun ja se oli ihan kauheen pahaa :( oliko susta hyvää? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl aika sitkeetä.. En usko et tulee toista kertaa ostettua! Iso possunperä sen pitää olla nam nam! Ja mielellään sellanen vähän kuivahtanutkin :) Samoin, niistä lapsuusajoista on vaan "pikkasen" noussut noi hinnat! :O

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥