maanantai 17. helmikuuta 2014

Lahja siskolta siskolle (tattoo)

Heips!

Täällä mä olen luuhannut lähes viikon flunssan kourissa, eikä olo ole tosiaan ole ollut kovin kuvauksellinen. Ajattelin tässä kertoa tuosta kuluneesta ystävänpäivästä, johon kuului myös vähän tatuoimista. Olen aikoinani piirtänyt siskolle erään feeniks-linnun luonnoksen ja hän lupasi joskus tatuoivansa sen. Ajatus tuntui silloin niin kaukaiselta 10 vuotta sitten, mutta nyt ystävänpäivänä 2014 tämä daami sitten vihdoin meni ja toteutti lupauksensa: olimme vuosi takaperin löytäneet tuon piirroksen kuin ihmeen kaupalla ja annettuani jouluna hänelle tatuointilahjakortin tuttuni liikkeeseen hän päätti käyttää sen näin. Olen hirmuisen otettu, sillä kuva ei ole todellakaan mistään pienimmästä päästä ja Antsu väänsi sitä lähes viisi tuntia. Pää siinä odotellessa meinasi hajota, mutta kahvin ja härskin läpän turvin selvisin siitä odotuksesta. Etsin siinä ohella koneella kaikennäköistä inspistä uuteen tatskaan, sillä kuume nousee välittömästi kuullessa tatuointikoneen hyrinän!


Piirros oli tehty vanhalle ruutupaperille, mutta onneksi siitä sai vielä selvää skannauksen jälkeen ..







Iloinen piinapenkinpitäjä
 Mä voin suositella tätä pimatsua ihan kenelle tahansa, Antsu's tattoo eli Antsu tekee kaikenlaisia tatuointeja asiakkaan toiveiden mukaan tinkimättä työnlaadusta tai järjettömän mukavasta ja leppoisesta ilmapiiristä! Siellä on muutenkin mukava pistäytyä piruuttaan kahvilla, jos sattuu olemaan lähistöllä.
Hinnat ovat myös niin paljon alhaisempia verrattuna muihin samalla alueella toimiviin useamman tatuoitsijan liikkeisiin.  Antsu on korjannut mun vanhat tatuoinnit ja varsinkin tuon kädessä olevan piti olla niin pilalla erään isomman tatskaliikkeen mukaan ettei sitä voi korjata tai edes parannella. Siihen oli kuulema iskettävä mustekala päälle. Täällä se ei ollut ongelma eikä mikään.
 

Tämä tehtiin viimevuonna ja rakastan sitä hillittömän paljon. Se on myös Antsun tekosia ja siinä lukee
"You're never so lost that your angels cannot find you."

Love it!! And more is coming

1 kommentti:

  1. saw some new design tattoos here. your site is also great. you might see his youtube video about "Top 50 Weirdest Wackiest Tattoos from around the world"
    here is the link: https://www.youtube.com/watch?v=378tQkO--U0

    VastaaPoista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥