maanantai 23. kesäkuuta 2014

Monday

Ihana arki! Tai siis melkein arki, oon lomalla kummiskin.. Mutta se noustaan aikaisin, siivotaan, puuhataan, hoidetaan asioita ja ollaan pirun aikaansaavia- arki tuli oikeasti hyvään aikaan sillä meinasin juhannuksen seurauksena oikeasti kuolla makuuhaavoihini. 
(Okei en, mutta jos olisin yhtään enempää vielä vaan maannut neljän seinän sisällä, järki olisi lähtenyt)
Sää oli kaikenkaikkiaan niin huono, että peruttiin juhannusmenot sillä kukaan ei olisi kyllä selvinnyt ulkona teltassa koko viikonloppua ilman eskimovarustusta. Se oli pienoinen pettymys. Käytiin toki katsomassa kokkoa ym. muuta ihan omalla paikkakunnalla, mutta ei se niin uberkivaa kumminkaan ollut, olisin voinut jäädä vaan kotiin nukkumaan. :D
Kadotin lompakkonikin salamyhkäisesti, mutta se löytyi koskemattomana erään huoltamon peräkärrystä. Eikä kellään ole aavistustakaan, miten se on sinne joutunut.

 No mutta lomaa on vielä viikko, huomenna tehdään Nanskun kanssa varpaisiin geelikynnet. Tänään aion vielä ottaa iisisti, en tiedä menikö pakki sekaisin mun pöperöistä vai stressistä lompakon takia.








Askartelin tänään taulun telkkarin päälle eli tässä on ihan perus ikean kehys, johon mahtuu juuri sopivasti A4:n paperi kuvakohdalle. Siihen sitten vaan tulostamaan jotakin tekstiä tai vaikka runo ja voilâ, taulu on valmis! ;)

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo taulu<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. noi arskat on vaan niin ihanat!♥ ja heiiiii sua olis kiva nähdä pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä kiva nähdä, eiks sullaki ollu nämä lasit? Pitää nähdä jokupäivä tyty <3

      Poista
    2. joo on, mutta niistä meni tuo ketju rikki! :/ joo todellakin pitää!<3

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥