keskiviikko 20. elokuuta 2014

Oh boy...

Hei!
Gaaaah, vihdoin täällä taas! Netti meni tosiaan poikki ja taistelin muutaman päivän asiakaspalvelun kanssa. Samaan aikaan puhelimenkin verkkoasetukset sanoivat itsensä irti, joten olen ollut täysin vailla internetin ihmeellistä maailmaa muutaman päivän ja se on tosiaan tehnyt jopa ihan hyvää!
Netti on tullut niin arkipäiväiseksi asiaksi, että sitä tarvitsee niin navigoimiseen, tiedonetsimiseen, leffoihin, laskujenmaksuun, blogiin, ruokaresepteihin ja yhteydenpitoon, jopa ihan pieniin turhanpäiväisiin juttuihin. Tuntui hyvältä ihan oikeasti käydä vuokraamassa leffa ihan leffavuokraamosta, valita ja pähkäillä rauhassa mitä katsoo, ostaa se iso säkki karkkia. Leffan katsominen tuntuu ihan erilaiselta, kun on tehnyt nuo jutut pidemmän kaavan kanssa muuten kuin valinnut vaan jonkun netflixistä. Ja kelatkaa mitä mä tein. Mulla tosiaan ei ollut nettiä edes puhelimessa, mutta koiran kanssa ulkoillessa eräässä kohdassa yhtäkkiä whatsappi ja facebookki alkoi pommittaa viestiäänillä. Okei, siinä kohdassa oli ilmeisesti jollakin wifi, jonka vuoksi netti meni hetkeksi päälle puhelimessani.
No. En millään jaksanut aamulla lähteä pankkiin maksamaan sitä vaivaista nettilaskua ja mietin missä hitossa mä nyt maksan sen laskun.  Minä fiksuna tyttönä muistin, että puhelimen netti meni päälle siellä koiran kanssa ulkona ollessani.. Joten otin laskut ja nettipankkitunnukset mukaan ja menin maksamaan laskut sinne jonkun postilaatikon nurkille mobiilipankilla.......


Ja hei Wiffiu!!
Bongasin nämä ehkä jotkut maailman ihanimmat leggarit hersecretiltä! Mä näen silmissäni jo kaikenlaisia yksivärisiä neuleita, paitiksia ja kultakoruja tän kanssa. Iskeeks teihin edes yhtään?

https://www.hersecret.fi/3712-keltaiset-printtileggingsit.html

https://www.hersecret.fi/3712-keltaiset-printtileggingsit.html

6 kommenttia:

  1. eikäää nauran tolle sun laskujen maksulle xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahhahahaha, niin nauro varmaan naapuritkin.. Hätä ei lue lakia (blondi) :D

      Poista
  2. :D hahaha, mut viisas teko kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti korjata tohon ylemmäs että laiska ei lue lakia... ;)

      Poista
  3. haha voi ei toi lasku juttu ihana :DDD en oikee tie mitä aattelen noist leggareista. Omal taval tosi hienot mut toisaalt en tykkää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytän ne ihan just kohta! ;) Katotaa miltä ne näyttää tämmösen tavallisen 20kiloo painavemman päällä kuin tossa.... ;)

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥