torstai 25. syyskuuta 2014

Pieni valoisa ajatus keskellä ei mitään

Heippa!
Tulin pikaseen morottaa, vaikka päätinkin jo mennä nukkumaan... Mulla kävi tänään semmoinen henkinen "stoppi" ja halusin kertoa siitä täällä. Käyn liikuttamassa erästä hevosta muutaman kerran kuussa lähellä olevalla pienellä tallilla aivan upeissa maastoissa yksinäni. Olen käynyt ihan pari kertaa vasta.
Tänään ratsastin tiheässä kasvillisuudessa kuusien keskellä ja vettä satoi kokoajan synkältä taivaalta vaikka olikin aamu. Oltiin ihan kahden siellä metsässä ja tunnelma oli niin rauhallisen seesteinen, vesi ropisi ja vieressä kulki pieni puro, joka solisi sateessa.. Sammal lätisi ja pienet oksat paukkaili kavioiden alla. Satoi sen verran paljon, että ympäriltä kuului vain huminaa ja me oltiin kastuttu litimäräksi.
Pysäytin yhtäkkiä korkeimmassa kohtaa maastoa ja katselin ympärilleni, hevonenkin kääntyi katsomaan mua, että miksi me oikein tähän pysähdyttiin ja hörisi.
Mä nostin katseeni ylös ja annoin sateen kastella kasvot toistaen vaan mielessäni et "nyt, tartu tähän hetkeen, tartu tähän hetkeen" ja puristin ohjat nyrkkiini.
"Sä oot tässä ja nyt, tekemässä jotain sellaista mitä ajattelit ettet ikinä pysty enää tekemään"
Mua alkoi melkein itkettämään siinä, mutta ei suinkaan surusta.

Mulle iski kuin kirkkaalta taivaalta sellainen tyyni olo, semmonen...täysin kokonainen olo. Sillain en osaa selittää. Mä oon kantanut raskaita kuormia pitkään harteillani, joista en ole kenellekään kertonut.. Uskon, että kukaan ihminen ei ole välttynyt menneisyyden haamuiltaan.
Ihan kuin sade olisi pyyhkinyt siinä osan pois harteiltani. Pitkästä aikaa mä melkein pystyin koskettamaan sitä onnea ja sen teki pieni, ihan yksinkertainen hetki.   
Onni.
Yritämme muuttaa sitä paremmaksi koskaan saavuttamatta päämääräämme, vaikka kauneinta se on juuri kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Emme vain osaa itse olla läsnä, vaikka se on jo luonamme.


  Ostin lämpimän hupparin ja paitulin, jotka on aika samantapaisia keskenään.. Lihapata on uunissa, sekä saunaan on laitettu tuoksukynttilöitä. Pieni spa-time on nyt enemmän kuin kohdillaan tässä ajatusrumbassa..

8 kommenttia:

  1. mä en tiennytkään että sä ratsastat! :) itse haluaisin taas aloittaa ratsastamisen.. ihanasti kirjoitit, vaikka en tiedäkään mitä kaikkea olet kokenut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ratsastin ja kisasin nuorempana, mutta jouduin luopumaan hevosestani, mikä oli aika kova paikka.. Se kuoli ähkyyn..Päätin, etten ikinä enää nouse hevosen selkään, mutta näin se elämä taas yllättää. Se on jotenkin taianomaista ja omituista kuinka kaikki mitä tekee tulee ihan luonnostaan vaikka puhutaan lähes seitsemän vuoden tauosta!

      Poista
    2. ohhoh voi ei! :( kamalaa! mutta ihanaa kuitenkin, että olet taas noussut hevosen selkään ja taidot on vielä tallella :)

      Poista
    3. Ihanaa se on kyllä..! Varmaan sen takia ollut ajatukset karkuteillä viimeaikoina! Se on oikeasti niin jännä, kun semmoiset ihan normijutut tulee itsestään miettimättä.. Ensimäisen kerran kun laitoin satulan hevosen selkään, mulla tuli itku..!

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥