Kukkuu!
Tuli vähän heiluttua Europalla ystävien kanssa ja päästiin jopa sängystä ylös kiertelemään Tallinnaa seuraavana aamuna. Etsin kovasti Piradoksen liikettä, mutta mun netti ei skulannut ollenkaan enkä saanut navia päälle.
Eikä siinä 9 aikoihin kauheassa pöhnässä juuri jaksanut vetää maratonia kelloa vastaan, vaan käytiin piipahtamassa Mäkissä, kunnes pojat sitten halusikin ottaa taksin takaisin satamaan.
Kuljettiin siis Suomenlahden yli päästäksemme vain Mc Donaldsiin.
Perk***!!
.
Meinas tulla jo kunnon avioriita, sillä mä halusin tietenkin käydä kiertelemässä vanhassa kaupungissa ja nähdä kaikkea siistiä. Olisin halunnut käydä jossain pienessä pubissa vetämässä milkstouttia ja pikkusuolaista, pelaa yhet bilikset. Jostain kumman syystä kaikki mun laivareissut menee sillain, että lopulta kovista lupauksista huolimatta kukaan ei lähde munkaan aamulla maihin, vaan kaikki jäävät röhnöttämään krapulassa hyttiin.
Olin sen verran päättäväinen, että sain kun sainkin raijattua mukaani edes posliinibuddhan, tuoksukynttilöitä ja suihkugeeliä tuomisiksi jostain ostoskeskuksesta, mihin mun piti kirjaimellisti taluttaa pojat mukaan. Kaikesta huolimatta reissu oli oikein mukava ja sain nollattua vähän päätä kaiken kiireen keskellä.
Meri on mulle todella tärkeä ja vesi elementtinä ylipäätänstä. Olen elänyt pienestä tytöstä asti meren äärellä ja opettelin ajamaan isolla buster-veneellä varmaan jo kaksivuotiaana isän sylissä. Muistin kaikki tutut karit ja reitit unissanikin,
missä oli matalaa, missä kohtaa aallot peittivät karin, missä kohtaa tuuli paljon ja piti ajaa aina aaltoja kohti.
Äiti aina pelkäsi kamalasti, kun pääsin isompana ajamaan niin että faija istuikin kauempana antaen minulle täyden hallinnan isoon veneeseen. Olin niin ylpeä silloin itsestäni pienenä lapsena, kun sain ajaa itse mökiltä ensimäistä kertaa Taalintehtaalle... Mä tunnen sen fiiliksen vieläkin väreilevän ihoni alla, kun muistelen sitä!
Vielä aikuisenakin saan haikeita viboja, kun haistan suolaisen meren, näen hiekan hiomia kauniita kiviä rannalla ja kuulen lokkien kirkuvan.. Ne ovat niin rakkaita muistoja, että melkein sattuu kun ne palaavat mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥