maanantai 1. syyskuuta 2014

Ihonhoidon salaisuuksia part 2


Huomenta!
Aloitin maanantaiaamun (pelottavan) pirteänä, vaikka eilen tein 11tunnin työpäivänkin.. Heräsin ennen kahdeksaa ja aloin touhuamaan kaikkien hiusmaskien, kasvonaamioiden ja hoitotuotteiden kanssa happy- biisin pauhatessa taustalla. Sekaisinko!? Toivottavasti naapurit ovat ehtineet lähteä jo töihin.. Aloitampahan superfreesinä tämän viikon!
Olen siis ottanut oikein asiakseni hoitaa ihoni kuntoon ja ottanut erään hoitotuotteen mukaan tähän säännölliseen ihonhoitorituaaliini.  Kuorin siis ihoani hoitavalla naamiolla ja kosteutan sitä joka päivä, vaikka ihoni tuntuisikin rasvaiselta. Sillä on taatusti ollut iso osa myös tässäkin projektissa, sillä ihoni on tosiaan muuttunut tässä muutaman viikon sisällä! Näkyviä finnejä ei ole enää eikä ihohuokosetkaan ole enää niin "auki". Nenän mustapäät eivät myöskään ole enää niin näkyvät eivätkä ole täyttyneet talilla. Olen pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa ollut jopa ilman minkäänlaista meikkivoidetta ulkona, mutta vaatii vielä harjoittelemista. Huomaa oikeasti, kuinka paljon ihon kunto on vaikuttanut meikin käyttöön. Uskon, että tällä menolla pystyn ja uskalla päätyä ihoa hellivään kevyempään meikkaukseen, joka taas edesauttaisi ihon pysymistä hyvänä!
Mainittakoon, että olen käyttänyt läjäpäin niitä Seppälän euron maksavia maskeja ja nyt kokeillessani ihan kunnon tavaraa, ero on aika nähtävissä ja käsinkosketeltavissa kirjaimellisesti!

http://www.cosmerya.fi/product/1069/savikuorinta-kasvoille-100ml

Tämä Cattierin savikuorinta-maski on myös Cosmeryalta ja on tehty luonnonmukaisista aineista. Mukana oleva aloe vera kosteuttaa kuorittua ihoa ja menthol tuo semmoisen freesin viileän tunteen naamion vaikuttaessa.  Savi kuorii hellävaraisesti ja mineraalit hellivät rakeiden kuorimaa ihoa. Tämä on Pariisista hyvästä ihonhoitosarjasta, joten odotukset olivat kovat!

http://www.cosmerya.fi/product/1069/savikuorinta-kasvoille-100ml
http://www.cosmerya.fi/product/1069/savikuorinta-kasvoille-100mlhttp://www.cosmerya.fi/product/1069/savikuorinta-kasvoille-100ml

Maski tosiaan raikastaa ja kuulauttaa ihoa. Iho on pehmeä ja samettinen. Alempana mulla on kevyesti bb-voidetta ja poskipunaa, mutta kyllä minusta ihon kunnon selkeästi erottaa tuosta siitä huolimatta. Olen ollut todella tyytyväinen näihin!! Eli Konjac-sienellä ja säännöllisellä kuorinnalla olen saanut ihoni jälleen kukoistamaan :) Kannattaa harkita noiden ostoa, mikäli olet yhtä turhautunut ihosi kanssa mitä mä olin vielä muutama viikko sitten!



Oikein freesiä viikonalkua kaikille!!

2 kommenttia:

  1. Mullakin on parin viikon sisällä iho parantunut tosi paljon, mutta johtuu siitä kun ei enään oo niin kuuma :D Tää onkin sitten ainut vaihe milloin saan elämässäni nauttia kivasta ihosta kun kesäisin on rasvainen ja näppyläinen, talvisin on rutikuiva ja kipeä. Eikä mitkään tuotteetkaan tunnu auttavan.

    Sun ihos näyttää tosi hyvältä näissä kuvissa, ihan hyvin voit lähteä ilman meikkiä/vähällä meikillä ulos, ei muut kuitenkaan löydä pikkuvirheitä niinkuin oma silmä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoo! Koita ylläpitää sitä ihon kuntoa jotenkin, tuo cliniquen keltainen "ihmevoide" auttoi mulla ainakin kuivaan ihoon eikä sitä tarvinnut laittaa usein! Saa nähdä mitä naama talvella sanoo, mutta uskon että jos jaksais ylläpitää näitä rutiineja, niin ei se ainakaan voi pahemmaksi mennä!
      Kiitti ihana! Tulee vaan niin perhanan alaston olo ilman meikkiä, mutta pitää koittaa totutella! ;) Se olis aika unelma, että vois kesälläkin olla ilman meikkivoidetta ja antaa kesän tarttua kunnolla kasvoihin.. Mulla jää aina naama ihan valkoiseksi, vaikka muuten olis ruskettunut! :/

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥