perjantai 4. tammikuuta 2013

Niittipaita



Heips!:) Käytiin tänään pikavisiitillä henkkamaukassa ja etsin sieltä käsiini erään vaaleanpunaisen paitulin, josta olen haaveillut kauan! Minulla kävi tuuri, nimittäin löysin viimeisen ja ainoan kappaleen, joka vielä vastasi kokoani. Kävin hakemassa myös lisää tekoripsiä Seppälästä ja törmäsin aivan uuteen tuttavuuteen kosmetiikkahyllyllä: Eyeliner-ripsiliimaan!
Liima on väriltään mustaa ja sivellin on eyelinerin muotoinen. Hetken siinä pällisteltyäni ja tutkailtuani pakettia, tahdoin päästä kokeilemaan! ;) Ripsipakettien omat liimat kuivuvat todella nopeasti vaikka purkki olisikin kunnolla kiinni ja liikaa laitettuna läpinäkyvä liima muuttuu valkoiseksi ja se erottuu ripsien seasta. Musta liima on tässä tapauksessa ihan mielettömän hyvä plussa, jos sen onnistuu levittämään ilman että sitä on jokapuolella pärstää.
Lisäksi tämä levitetään ymmärtääkseni suoraan silmäluomeen jonka jälkeen liimaton ripsinauha taputellaan siihen päälle. Nerokasta, jos se toimii! Samalla kertaa silmienrajaukset ja ripsiliima. Wau!

*Päivitystä edelliseen; kokeilin liimaa ja onnistuin tuhraamaan sillä naamani sillä seurauksella etten saanut toista silmääni enää kiinni. Silmäluomi tarttui kulmakarvan alapuolelle ja näytin v* skitsolta. En voinu olla nauramatta itselleni vessassa! Ja tämä tökötti ei lähtenyt edes meikinpoistoaineella, se piti kynnellä rapsuttaa pois. (mikä teki vähän gutaa) Kokeilen vielä uudelleen ajan kanssa, katotaan josko tuomio siitä muuttuisi vielä!


Nämä löytyi H&M:n alesta, ajattelin niitä alemmalle paidalle






  Nyt tossut jalkaan ja viltin alle katsomaan Jersey shorea! Mahtavaa ajanvietettä katsoa, kun muut sekoilee samalla viettäen itse tipatonta tammikuuta. ;)







4 kommenttia:

  1. mulla on toi sama ripsiliima ja ei, sitä ei tosiaan kuulu laittaa suoraan silmäluomelle :D luitko ohjeita ollenkaan?

    heti ekana:

    Instructions:
    1. Apply a thin line of adhesive on to the band of the false eye lash
    .......jne

    eihän siinä olis ees mitään järkeä että liimalla kukaan rajauksia piirtäs :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhahaha en ole lukenu ohjeita, myyjä kertoi miten "ehkä käytetään" niin kokeilin. Mutta toimii tuollakin tavalla paremmin kuin hyvin, pienempi riski sotkea naama ku liima on jo rajattu luomelle ja ripsi tarttuu siihen helposti! ihmettelin kyllä itsekin, mutta äin oon tehny kokoajan sillä ja ollut tosi tyytyväinen, voisit kokeilla? Hitsi vaan et toikin liima kuivu kököks aika nopeasti.:(

      Poista
  2. piirrän itse senverran leveet rajaukset että loppupäivästä niissä olisi varmaan kiinni jo pieniä eläimiä jos liima jäisi vähänkin tahmeaksi :D mutta hyvä jos sulla toimii! joo mulla se oli vähän kökköstä jo kun ekan kerran sen avasin.. noh eipä onneks ollu liian kallis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha repesin!! Juu oli vähän kökköistä alussa, meinasin että on ihan sekunda tavaraa, mutta kärsivällisesti jaksoin kokeilla pari kertaa niin alko sujumaan! Yleensä piirrän vielä ne "vauhtiviivat" silmänurkkiin tavallisella eyelinerilla ja paksunnan jos tarvitsee! :) Liima on hyvä, mutta menee ärsyttävän nopeasti kuivaksi kököksi :/

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥