keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hyvää yötä

Moi!
Sen verran reipas päivä takana, että jalat on ihan hyytelönä -.- Hermostuin niin paljon eilen astuttuani vaa'alle, että olen päättänyt saada nuo tulleet pullakilot pois! Nutridiet-kuuri päälle ja sellaista ylireippailua töissä, että kollegatkin ihmetteli. Nyt on monta vatsalihassarjaakin takana ja puhti on ihan FINITO! Pitää nyt vaan jaksaa, kun on tuo pulla maistunut viimeaikoina turhan hyvälle -.-' Täytyy kaivaa jostain laatikosta se vanha paketti makeanhimon hillitsijä-tabletteja!

Kävin tänään muuten vihdoin ja viimein siinä solariumissa, mutta tuntuu jotenkin ihan kuin naama olisi jopa vähän palanut :O Olin 20minuuttia, mutta joku oli juuri ollut minua ennen ja koko vehje tuntui siltä kuin olisin ollut sata-asteisessa saunassa. No siinähän minä tuumin vain "etää juu-u, tulee varmaan hyvät rusketukset".
En muista laitoinko aikaisemmin jotakin rasvaa naamaan, mutta leuka ja nenä tuntuvat näyttävän vähän palaneilta, ja selkä ihan ruskealta muuhun vartaloon verrattuna. Tälläistä ei ole kyllä koskaan ennen käynyt, en sitten tiedä.. Njoo, jos naama on huomenna täynnä isoja litiseviä vesikelloja, saanen luvan aloittaa vapunvieton jo aikasemmin ja laittaa jonkun pellenaamarin päälle.



ps.
 Prolash-päivitystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥