keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ripsiä ei voi olla koskaan liikaa

Huhhuh olen ollut muuttoapuna jo kolmatta viikkoa niin omissani kuin toistenkin muutoissa ja mulla alkaa olla aika patti tossa hauisten tilalla :D Ei tarvitse mennä salille kun kantaa tavaroita kolmannesta kerroksesta kolmanteen kerrokseen ilman hissiä. Alan kohta näkemään jo unia tuosta tavaroiden roudaamistesta, oikeasti. Ja siitä tulikin mieleen, viime yönä tuuli todella paljon, mikä kuului karmivana huminana hormeissa ja tuulikello pauhasi terassilla.. Samuli on pelotellut minua, että tämän asunnon edellinen vanhempi naishenkilö olisi kuollut tänne ja kummittelee. Kyllähän tämän vuokraisännän mukaan hän on nukkunut pois, mutta viimeyönä alkoi mielikuvitus sitten laukata ja jouduin laittamaan valot vessaan, että sain nukutuksi..Ensin tietenkin jähmettyen peiton alle pitkäksi aikaa ennen kuin uskalsin pompata sängyn laidalta metrin valonkatkasijalle, ettei kukaan voi tarrata jalkaan sängyn alta!! Saakelin Samuli, kun pelotteli minua herkkää, taitaa olla väsymykselläkin osansa.. Pitää varmaan riipaista lonkero tai pari ennen nukkumaanmenoa, niin eiköhän uni tule. :D

Kirpparilta löytyi pari juttua mukaan lukien ihana huivi!





// Neule Jsfsn takki Sisters point kengät Lenzishop//



Uusia tekoripsiä ja tricotin trikoopaita ovat myös kirpparilta. :)

2 kommenttia:

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥