lauantai 28. joulukuuta 2013

Kulunutta vuotta

Äh, en ole tehnyt vähään aikaan kunnon kuvallisia postauksia, sillä tällä hetkellä minua inhottaa katsoa peiliin. Jouluruoka ja tömpsyt siinä ohella ovat tehneet tehtävänsä ja päättäneet jäädä majailemaan vyötärölleni ja pakaroihin. Meillä on Sampan kanssa diili, että hän pitää tipattoman tammikuun ja minä laihdutan pari joulukiloa pois.  Noh, loppuvuodesta ollaan aina pulskassa kunnossa ja keväisin lähtee spurtti liikuntaan ja terveelliseen ruokaan! Uutta salikorttia ja nutridiet aloituspakkaus kehiin, ne toimii hyvin minulla ja motivoi jatkamaan ruoan kaidalla tiellä!

Ja mitä tähän kroppaan vähempää puuttumaan, olen pohtinut uutta lookkia ensivuodelle.
Tein tämän aikaisemman kollaasin ja rakastuin tähän tukkaan.
Olen tässä pohtinut pidemmän aikaa alkaisinko vain kasvattamaan tätä vaaleaa tukkaa pois, sillä latvat ovat jatkuvasti huonossa kunnossa säännöllisten värinpoistojen takia. Minulla on sen verran tumma väri omissa hiuksissani ettei tavallinen blondiväri kertakaikkiaan vaalenna sitä tarpeeksi ja tukka jää väkisinkin hieman beigen väriseksi. Olen koittanut vaikka mitä, mutta hiukset tuntuvat aina niin kuivilta vaikka käytän hyviä kosteutusaineita, shampoota ja hoitsikkaa, olen alkanut jättämään hoitoainetta hiuksiin pipon alle yöksi, jonka pesen vasta aamulla pois. Se auttaa kyllä, mutta pahoin pelkään ettei tarpeeksi!

Mutta ajatuksena oli vielä jakaa randomeita kuvia kuluneelta vuodelta. :)













































































10 kommenttia:

  1. No way en tiennyt että sulla on blogi! Aivan upeita kuvia & vitsit oot aina niin nättinä :)

    -Laura (ex apsilainen, jos et muista :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei misu!!!! Kiitos hirmuisesti ;') ❤ Muistan kyllä hyvin!! Sulle sopii tuo punanen tukka kyllä älyttömästi. Uu ja minähän liityn lukijaksi ;)

      Poista
    2. Hihih kiitos!!! :)) Kiva kuulla ❤

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mulla on canonin 1000D, mutta siihen ei saa muutamaa lisäosaa mitkä haluisin :/ Keväällä tulee uusi, mutta voisin ehkä luopua tästä vanhasta kun saan uuden? :)

      Poista
    2. Meitsi voi ostaa, jos keväällä viel tarttee:)

      Poista
    3. Hei ihanainen! Oot ihan mega upeen näkönen!! Mä niin tarveisin ton sun motivaaton saada tää oma ruho kuntoon 😁😁

      Poista
    4. Sitä tarvitaan täälläkin!! Ja ihan hemmetin paljon... Tänään heitin karkit karkit sun muut pois ja puputtelin porkkanaa. Tästä tulee helvetillinen tammikuu...

      Poista
    5. Määki meinasin vetää salaattilinjalle tän tammikuun.. Huhhuh! :D mut hei ihanaa uuttavuotta!!

      Poista
    6. Kun saa sen jouluturvotuksen pois niin motivaatiota kyllä tulee! Oikein ihanaa uutta vuotta sulle <3

      Poista

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥