Who am i living for?

Olen jotenkin niin kyllästynyt tähän jumittamiseen, pitkiin työpäiviin ja normaaliin arkiseen oleskeluun. En jaksaisi olla enää yhtään täällä neljän seinän sisällä vankina vaan tehdä niitä hulluja ja siistejä juttuja mitä ennen tein, ennen seurusteluaikaa ja ikääntymistä. Harmittaa, että kieltämättä ikä on valitettavasti vaikuttanut minuunkin sillä tavoin, että odotan nykyyän arjet poikaystävän vapaita kuin kuuta nousevaa, teen normaaleja juttuja, seuraan muotia, luen cosmoa, shoppailen. Ennen en odottanut mitään, enkä saanut kicksejä materiasta, kulkenut massan mukana vaan tein mitä halusin hetken mielijohteesta ja elämä oli jännittävää ja typerän tyhmänrohkeaa, mutta tunsin ainakin olevani elossa!! 
Lähdettiin reppureissuille liftaten, lähdettiin festareille siltä seisomalta ja otettiin lopputili jos siltä tuntui, hypittiin korkeilta silloilta alas veteen ja juotiin ulkona vaan jonkun purjeveneessä aamuun asti, kunnes omistaja tuli ja hypättiin veteen uiden karkuun.  Nukuttiin kerrostalon katoilla korkealla ja ihailtiin siellä sysimustaa tähtitaivasta laskien tähtiä. Värjäsin tukkani tulipunaiseksi ja hyppäsin tuntemattoman kyytiin Keski-Suomeen asti. Rakastuin. Meidät heitettiin ulos laivasta ja jäimme Viroon, varastimme auton ja ajoimme takaisin Suomeen. Melkein. Liftasimme reppujen kanssa, kun bensa loppui. Tein tatuoinnin ystävälle ja hän minulle monen viinipullollisen jälkeen, enkä ole katunut yhtäkään mustaa pistettä ihollani, joka muistuttaa minua joka kerta siitä ihmeellisestä elämästä, jona koin olevani täydellisen vapaa tekemään mitä halusin ja elämään ilman yhteiskunnan luomia rajoitteita. Vain taivas oli rajana.
Odotan jotain perkeleen ihmettä elämälleni. Ihan kuin olisin pysähtynyt paikoilleni. Toivottavasti tämä on vaan joku vaihe, todennäköisesti mulla on alkamassa jonkunnäköinen ikäkriisi näin synttäreiden lähestyttyä.